sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vaativan A:n debyytti!

Kiitos kaunis onnitteluista uuden työpaikan johdosta! :-) Varmasti tulee jännä syksy ja talvi. Lupaan jatkaa kuulumisten kirjoittelua niin saatte kuulla, miltä elämä ratsastuslukiossa näyttää.

Juhannuksena teimme "favorit i repris" eli lähdimme kouluratsastusmeetingiin kolmen tunnin ajomatkan päähän. Viime vuonna meitä lähti reissuun kolme ratsastajaa ja hevosta, tänä vuonna vain minä ja Sofhie sekä hevosemme. Meeting oli aivan Karlstadin kupeessa ja näinpä sain kutsun viettämään juhannusaattoiltaa yhden luokkakaverini luokse. Täydellistä!

Matkaan lähdettiin jo torstaina, ajoin hevoseni Alexin kanssa Wirsbon ratsastuskeskukseen missä Sofhie asuu. Illalla ratsastimme, pesimme hevoset ja varusteet - perjantaiaamuna kello soi aikaisin ja matka alkoi.


Ensimmäisenä päivänä (eli juhannusaattona) ratsastin luokassa Vaativa B. Alex alkaa olla niin vakaa vaativan B:n tasolla, että uskalsin kuiskata sen korvaan ennen rataa että "Eikös yritetä voittaa?". Alex oli hieno ja tehtiin puhdas ohjelma reilun 66 %:n tuloksella ja sillä irtosi toinen sija.

Aattoilta viettettiin sitten luokkakaverini Petran luona. Petra omistaa maatilan ja 150 sonnia n. 5 minuuttia kisapaikalta,.


Juhannuspäivänä Alex debytoi vaativan A:n luokassa! Ensimmäistä kertaa vähän jännitti ennen koulurataa ;-) Oli hieno fiilis ratsastaa, raviohjelma oli aika virheetön. Loppuradasta tuli isoja virheitä laukkaohjelmassa; ensimmäisessä piruetissa ehdin kääntyä 3 askelta kun Alex vaihtoi väärään laukkaan, ja toisessa piruetissa en sitten oikein uskaltanut kääntyä. Sarjavaihtoja tehdään 5 kpl joka kolmannella, onnistuin vaihdoissa mutta taisin kannustaa turhan reippaasti viimeisessä niin Alex vastasi pukittamalla. Tulos oli kuitenkin 59 % ja minä olen enemmän kuin tyytyväinen. Kuka olisi uskonut että MINÄ ratsastan vaativan A:n koulua, hevosella jonka olen itse vienyt sille tasolle?! En minä aikanaan. Maailman paras hevonen!

1 kommentti: