maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus ja viikonloppuretki Saksaan

Joko te olette selvinneet juhannuksesta? ;-)

Hetkittäin, kun ehdin oikein pysähtyä ja ajatella, täytyy ihan itsekin todeta kuinka tapahtumarikasta kesää vietän! Juhannuksesta tuli täydellinen; ihanat ystäväni Nina ja Gabriella olivat luonani kylässä, syötiin hyvää ei-perinteistä-juhannusruokaa ja juoruttiin yötä myöten. Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa - ja vielä paremmalta tuntui juhannuspäivänä kun ei tarvinnut oksentaa kottikärryyn kuten kuulin kollegoideni tehneen.

Juhannus ála hippologit

Luokkakaverini Gabriella on saanut kesäksi töitä Saksasta eräältä estetallilta. Ja minähän olen aina valmiina uusiin seikkailuihin, lähdin siis kuskiksi ja maskotiksi. On kiva kokeilla asioita mitä ei ole ennen tehnyt! Lähdimme matkaan lauantaiaamuna. Reitti kulki siis etelä-Ruotsista sillan yli Tanskaan ja Rodbyn satamasta lautalla yli Saksaan. Talli sijaitsee n. 80 km Hampurista ja iltapäivästä olimme perillä.



Valmiina lähtöön!

Perillä Saksassa!

Ilta meni majoittuessa ja illallista syötiin tallin omistajien kanssa. Yö nukuttiin paremmi  kuin hyvin, väsytti aika lailla koko päivän ajamisen jälkeen. Sunnuntaina kierreltiin Hampurissa. Valitettavasti vettä satoi kaatamalla ja suurin osa kaupoista oli kiinni, mutta päärautatieasema oli todellinen ostoskeskus! Iltapäivästä oli sitten aika istua junaan ja aloittaa paluumatka kotiin. Hampurista kulkee suora juna Kööpenhaminaan ja sieltä vaihdoin junaa, sillan yli Ruotsiin ja kymmenen aikaan illalla olin perillä.


Hampuri



Lounastamassa



Lähtökahvit!



perjantai 22. kesäkuuta 2012

Toinen kesätyöviikko

Toinenkin kesälomaviikko meni hävyttömän nopeasti. Maanantain olin vapaalla. Lounastin Ninan kanssa ja illalla grillasimme porukalla täällä kotitallilla. Tiistai-keskiviikko-torstai meni ratsastaessa; hyppämisimme jumppasarjaa maneesissa ja trimmasimme kouluratsastusta nurmikentällä auringonpaisteessa. Torstai-iltana lähdimme kilpailuihin 4 hevosen kanssa; kyseessä oli kaksi 4-vuotiasta ja kaksi kokemattomampaa "aikuista" hevosta, kaikki hyppäsivät 100 cm:n luokan kunnialla.

Tänään perjantaina (juhannusaattona...) vietimme aamupäivän kisoissa 6 hevosen kanssa. Kaatosateessa, tietysti kun on kerran juhannus. 5-vuotiaat hyppäsivät 120 cm:n luokassa ja sen verran piti kiirettä että me 3 hevosenhoitajaa juoksimme reipasta tahtia hevosrekan ja verryttelyn välillä.

Juhannus on Ruotsissa hyvin samanlainen kun Suomessa (juhannuskokkoa ei täällä tosin ole, kokkoa poltetaan jo vappuna). Itse olen lähdössä ystäväni kanssa viikonlopuksi pienelle roadtripille Saksaan - juhannus kulunee siis rauhallisissa merkeissä kun auto on tarkoitus startata klo 6.00 juhannuspäivänä.

HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!
Tällaiselta näyttivät jäätelöannoksemme paikallisessa jäätelöbaarissa toissailtana. Nam!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen kesätyöviikko

Ensimmäinen kesätyöviikko Skånessa on nyt takana. Kyllähän tämä on aika elämää! Hevosia aamusta iltaan ja ratsastettavaa riittää. Perjantaina vietin suurimman osan päivästä klinikalla yhden hevosen kanssa kontrollikäynnillä; oli mukava tavata tutut eläinlääkärit ja -hoitajat. Eilen lauantaina täytimme hevosauton 7 hevosella ja ajoimme Sjöboon nurmikentälle hyppäämään. Minun ratsunani oli Olofin omistama Alex, 10-vuotias ruuna joka on täällä myynnissä (laittakaapi viestiä jos joku etsii estehevosta!)

Minä & "Alex"
(C) Julia Hansson

Tänään olen ollut kotona pitämässä tallia pystyssä, Annika oli Olofin mukana kilpailuissa ja Julia sekä Sofia vapaalla. Ehdin ratsastaa 4 hevosta; 2 niistä trimmasin omassa koulusatulassani. 2 muuta olivat 4-vuotiaita. Muuten päivä kuluikin sitten 25 hevosen tarhauksessa, ruokkimisessa, loimittamisessa...

Päivät sujuvat siis tällaisissa merkeissä ja iltaisin  olen vapaalla. Vapaailloista unelmoitiin koko talvi ja olihan se kivaa - ehkä kahden päivän ajan. Mä olen niin tottunut siihen että koulupäivän jälkeen odottaa joko pino opiskeluita tai karsinan siivous sekä oman hevosen liikutus. Nyt olen lähinnä turhautunut kun illat pitää istua paikallaan. Mitä tavalliset ihmiset tekevät iltasin?? Nyt olen onneksi löytänyt itselleni puuhaa ja lähden Jasminin luokse kahville. Hej så länge!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Paluu "todellisuuteen"

Kuten aikaisemmin mainitsin on kesätyöpaikkani tutulla tallilla etelä-Ruotsissa. Tallissa on tällä hetkellä 25 ratsastettavaa hevosta ja meitä on 3,5 täysipäiväistä hevosenhoitajaa. Olen siis poistunut Strömsholm-kuplasta ja palannut "todellisuuteen" - Strömsholmaan jäivät ne kiltit ja kokeneet tuntihevoset, täällä on niitä oikeita hevosia...

Tiistai oli ensimmäinen työpäiväni ja jo keskiviikkona sain pienen lentomatkan ja löysin itseni nieleskelämästä hiekkaa maastoreitin varrelta. Hevonen tietysti poistui salamana paikalta ja ei muuta kun pomolle puhelua että tuletkos autolla hakemaan. Hieno fiilis!

Jatkoin päivää hyppäämällä 4-vuotiaalla estehevosen alulla. No, kyseinen hevonen ei ole tänä kesänä mennyt ulkokentällä ja hypännyt elämässään vain 4 kertaa. Pienen neuvottelun jälkeen ylitimme esteitä nurmikentällä, useimmiten toivotussa järjestyksessä eikä pilotti edes tippunut tällä kertaa.

Ei pääse ainakaan luulemaan itsestään liikoja :-) Onneksi on koko elämä aikaa opetella ratsastamaan!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Strömsholmkilpailut

Takana on uskomattoman ihana ja tapahtumarikas viikko Strömsholmkilpailuissa. Mistä sitä edes aloittaisi!

Maanantaina, kuten kuvista näitte, olimme istuttamassa kukkia. Niitä tuli yksi kuorma-autollinen eli istutettavaa riitti, mutta kyllä sekä koulu- että esteradasta tuli hieno.

Tiistaina oli Ruotsin kansallispäivä ja sitä juhlittiin suuresti Stora Ekebyn ratsastuskoululla. Olimme luvanneet järjestää "jonkin hauskan ohjelmanumeron". Tulos oli Suomi-Ruotsi maaottelu esteratsastuksessa, 6-bars korkeushyppykilpailu. Häviöllehän siinä sitten jäätiin, mutta tyylikkäitä oltiin jos ei muuta! Kuvassa ei valitettavasti näy Suomi-aurinkolasit jotka oli teipannut kypärääni...


Keskiviikko ja torstai oltiin täysipäiväisesti auttamassa kilpailuissa. Rakentamassa rataa, toimihenkilöinä, shoppailemassa, after ridessa iltaisin...

Rataa rakennettiin TYYLILLÄ


Strömsholmin linna, radanrakennus ja hyviä ystäviä!
(C) Marie Rymans blogg
Perjantai-iltana herkuteltiin grillibuffetilla kisapaikalla ja sen jälkeen tanssittiin ravintolateltassa koko ilta ja yö. Hevosihmiset osaavat pitää hauskaa, sitä ei voi kukaan kiistää!

Grillibuffet ja aika hieno näköala!
(C) Camilla Blombergs blogg
Lauantaina ehdittiin enemmän katsella messualuetta ja tehdä muutamia pieniä hankintoja...




Sunnuntai oli hieno päivä! Sain kunnian olla yksi 7:stä Strömsholman opiskelijasta jota muistettiin stipendillä. Oma stipendini oli Krafftin sponsoroima, perustelussa mukaan olen opintojeni aikana osoittanut suurta ymmärrystä siitä miten hevosia tulee ruokkia, niin teoreettisesti kuin käytännön tasolla. Seminaariaineeni oli osoittanut suurta tietotaitoa ja siitä hyvästä meitä muistettiin 2500 kruunun suuruisella stipendillä. Stipendin vastaanotettiin kilpakentällä.

Kaikki stipendiaatit

Stipendin saaneet hippologit; Emelie, minä, Angelica
(C) Camilla Blomberg




Sunnuntainailtana vietin kauden päättäjäisiä ratsastusryhmieni kanssa. Ratsastuskoululla on kesäloma, oppilaat ja hevoset saavat levätä, ja syksyllä palataan asiaan. Oppilaani muistivat minua ihanilla lahjoilla ja vastapalvelukseksi vein viimeisen ryhmän uittamaan hevosia järvenrantaan:



Mikä viikko! Maanantaiaamuna pakkasin auton kattoa myöden täyteen ja 6 tuntia myöhemmin saavuin etelä-Ruotsiin. Seuraavat 7-8 viikkoa olen kesätöissä paikallisen esteratsastajan luona - sama paikka jossa tein töitä enne hippologiopintoja. Tarinat siis jatkuvat kesälomankin aikana!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen lomapäivä

Jo ensimmäinen lomapäivä käänsi vuorokausirytmin päälaelleen! Tavallisessa tapauksessa mökkimme hiljenee hyvin siinä kymmenen aikaan, mutta jo eilen heiluttiin hereillä hyvin yli puolenyön. Kyllä lomalla on mukavaa :)

Ensimmäisen lomaviikon vietämme täällä Strömsholmassa. Strömsholmstävling on Ruotsin toiseksi suurin kesällä pidettävä ratsastuskilpailu. Tiistaista sunnuntaihin kilpaillaan kaikissa kolmessa lajissa; kouluratsastus, esteratsastus, kenttäratsastus. Lisäksi järjestetään näytöksiä ja klinikoita, ja paikalla on tietysti myyntikojua jos jonkinmoista. Me halusimme jäädä tänne kisaviikon ajaksi - tämän  lomaviikon olemme ansainneet! Iltaisin on tietysti After Ride paikallisessa pubissa.

Eilen annoimme oman panoksemme kilpailulle - istuttamalla kukkia, joilla kilparadat koristetaan.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

KESÄLOMA

Toinen vuosi hippologisessa on nyt virallisesti ohi! Vuosi on ollut hektinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Täydestä vauhdista laskeuduttiin viimeisen kouluviikon erilaiseen ohjelmaan. Keskiviikkona oli oma vuoroni kierrätää pääsykoelaisia pitkin Strömsholmaa ja meillä oli oikein onnistunut päivä. Toivottavasti oman ryhmäni tytöt pääsevät kouluun!

Camillan luona valmistautumassa illalliselle!

Torstaina olimme koko luokan voimin ravintolassa syömässä. Se oli virallisesti viimeinen ilta kokonaisena luokkana; perjantaina lähti suutrin osa luokasta kotia kohti ja ensi syksyny 15 meistä jatkaa opintojaan Strömsholmassa, 7 Flyingessä.


Perjantaina oli sitten päättäjäiset. Aamutallin jälkeen kotiin suihkuun ja mekko päälle. Perjantai sattui olemaan koko syksyn kylmin päivä, hampaat kalisten seisoimme kuvattavina valkoisen maneesin edustalla. Stipendienjako tapahtuu vasta ensi viikolla Strömsholm-kilpailujen yhteydessä, päättäjäisissä lounastimme yhdessä henkilökunnan kanssa ja kuuntelimme puheita. Lounaan jälkeen kukaan ei olisi halunnut lähteä pois - onneksi meillä on vielä vuosi jäljellä!!


Lauantaina oli vuorossa matka Nynäshamniin. Hevoseni Alex loukkasi jalkansa muutama kuukausi sitten, eikä ole vieläkään oikein toipunut. Alex saa siis unelmien kesän laitumella yhdessä 3-vuotiaan Bettyn kanssa. Laidunkauden päätyttyä haen Alexin takaisin kotiin - laitumen pitäisi parantaa isommatkin vammat!


Sunnuntaina oli kilpailujen aika! Minä luokkatoverimme Camilla saimme pitää estehevosemme yhden ylimääräisen viikon voidaksemme päättää kouluvuoden estekilpailuihin. Kaatosateessa ratsastimme 110 cm ja 120 cm. Minun ja RS Arwenin tulos oli yksi tiputus 110 cm- luokassa. Seuraavaan luokkaan sain aikaiseksi paljon paremman peruslaukan ja Arwen oli heti mukana - puhdas rata hyvään aikaan ja 6. sija yli 60 lähtijästä. Arwen oli innoissaan kunniakierroksella, se tiesi tehneensä hyvän työn.

Huomenna päästämme kouluhevosemme laitumelle ja sitten on vuorossa KESÄLOMA. Onneksi saame palata kouluun syksyllä :)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hipp2 säger hejdå!

Muistatteko vielä menestykseksi nousseen pussitassin? Luokkamme löi viisaat päänsä yhteen ja lopputulos videoitiin. Tämä on meidän tapamme sanoi hejdå ja aloittaa ansaittu kesäloma!