perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kuvapommi


Tässä on Strömsholman tallikissa Allan. Allanilla on aika raskas työ, välillä täytyy ottaa päikkärit auringoss, että jaksaa ;-)


Tänään hippologeilla on ollut 3 tunnin aivan ihana liiketalouden luento. Arne Olofsson on expertti mitä tulee oman yrityksen perustamiseen ja nyt meille on idioottivarmasti selvitetty kirjanpito ja sijoittaminen. Liiketalous on mun juttu! Uusi ura tilintarkastajana...?

 Niin, meillä tosiaan katosi sitten sähköt keittiöstä. Ainoastaan keittiöstä. Vika ei ollut sulakkeissa ja mitäänhän sille ei ennen sähkömiehen tuloa voitu tehdä. Jääkaappi-pakastin oli saatava johdon päähän, niinpä meillä viriteltiin jatkojohtoja pitkin taloa. Jääkaappi, kahvinkeitin ja leivänpaahdin saatiin toimintaan. Kyllä heppatytöt keinot keksii!



Tällainen näkymä meillä oli muutama aamu sitten kun avasin ulko-oven. Kuvassa on ratsastuskoulun tuntiponi Julius, joka yön aikana oli livistänyt karsinastaan ja päätynyt meidän etupihallemme. Joka heppatytöt unelma; löytää poni puutarhasta!


Ja lopuksi; vuokraemäntämme/työnantajamme oli jättänyt aivan ihanan pääsiäistervehdyksen ulko-oven taakse. Pienet asiat piristävät päivää!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kun mikään ei riitä...

...ja nyt tarkoitan unen määrä! Taas reilut 8 tunnin yöunet takana ja väsyttää niin in i hel**te... Viikonlopuksi suunnitellut hurvittelut peruttu akuutin unenpuutteen vuoksi, pahoittelemme tapahtunutta.

Eilen oli full rulle eli täysi vauhti päällä koko päivän. Aloitin aamun hoitamalla tallihommat kotona, tiesin että päivä venyy. Ensimmäinen tunti koulussa oli kouluratsastustusta pienryhmissä; 45 minuuttia ja meitä on 2 ratsastamassa kerrallaan. Kouluhevoseni nimi on Volfram (i. Warsteiner ei. Maraton) ja eilen ratsastin ensimmäistä kertaa kangilla. Opettajan mukaan kanget ovat "veitsi ja haarukka" tämän hevosen kanssa, ja tapansa mukaan Marianne oli oikeassa. Sain hevoseen aivan erilaisen otteen, lopputunnista treenattiin laukanvaihtoja ja yritettiin saada sulkutaivutus diagonaalilla toimimaan.

Lounastallin jälkeen lounastettiin itse, ja sitten oli 3 tunnin pedagogiikan luento. Paljon kertausta viime vuodesta, puhuttiin mm. eettisistä ja moraalisista ongelmista joihin ratsastuksenopettaja saattaa törmätä. Puhuimme painorajoista ja eri uskonnoista. Nostettiin esille myös paljon erilaisia konflikteja  - ja voi hyvä elämä, kaikkea ne ratsiopet ovat saaneet kokea...

Luennon jälkeen oli vuorossa kursråd. 3-4 kertaa vuodessa istumme alas; 4 oppilasta hippologiluokalta, 1 kandidaateista, tallimestarit, mentoorimme ja Strömsholman johto. Käydään läpi asiat jotka toimivat ja jotka eivät toimi. 1,5 tunnin tehokas kokous ja me 4 hippologia saimme hyvin äänemme kuuluviin.

Tämän jälkeen oli rehtorimme järjestävä hippologi-illallinen. Koko luokalle tarjottiin ravintolaillallinen Thotska Villanissa, puhuttiin siitä miltä kolmas hippologivuosi Strömsholmassa tulee näyttämään ja mitä muita muutoksia on edessä. Onnistunut ilta hyvässä seurassa!

Volfram kevätauringossa

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntai

Sunnuntaisin teen teen töitä ratsastuskoululla. Pidän ratsastustunteja välillä 15-19.30 ja päivän päätteeksi iltaruokin sekä suljen tallin. Ensimmäinen tuntini on syksyllä ratsastuksen aloittanut ryhmä. Nyt pärjäävät jo ilman taluttajaa, ja ratsastavat käyntiä ja ravia. Alkuun on 30 minuuttia teoriaa, sen jälkeen laitetaan ponit kuntoon ja ratsastetaan n. 45 minuuttia. On todellinen haaste saada ala-asteikäiset keskittymään 90 minuutin ajan, 45 minuuttia maneesissa on melko pitkä aika kun alla on jo puoli tuntia teoriaa. Nyt yritän suunnitella päivän teoriatuntia, jotain mikä olisi kaikille hauskaa ja kiinnostavaa...


Ja lopuksi; eilen täytti maailman paras Bella 12 vuotta !!!


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Loimella vai ilman?

Strömsholmassa on nautittu todella aurinkoisesta viikosta ja lämpötila nousee auringossa reippaasti yli 10 plusasteen. Käynnissä on kiivas (jokavuotinen...) keskustelu loimituksesta; hevosilla on talven jäljiltä sisäloimet tallissa ja sadeloimet tarhassa. Välillä ne ovat ilman loimea sisällä, välillä loimitetaan yöksi ja välillä päiväksi. Mielipiteitä on yhtä paljon kuin luokalla on oppilaita.


Oma hevoseni vietti eilen vuoden ensimmäistä loimetonta päivää tarhassa. Eikä todellakaan sen takia että hän olisi aikaisemmin palellut - niistä tulee vain niin kovin likaisia kun tarhailevat ilman loimea. Ja jos harjaamiseen ei ole riittävästi aikaa... Valintani on siis ulkoloimi, ja sillä ei ole mitään tekemistä lämpötilan kanssa. Nyt lämpimillä ilmoilla Alex on tallissa ilman talliloimea. Aikaisemmin se on nukkunut yöppäri päällä - tarkoituksena ettei hän hankkisi enempää turkkia ja mielellään heittäisi talvikarvanjämät pois.

Siitä miten hevoksen lihaksisto reagoi säähän voidaan olla montaa mieltä. Otetaan keskustelu aiheesta sitten vähän myöhemmin. Jos pysytään faktoissa voidaan todeta että hevonen on äärimmäisen sopeutuvainen eläin ja se pystyy kontroilloimaan ruuminlämpöään monilla eri tavoilla; lisäämällä tai vähentämällä syömistä ja/tai liikkumista, hikoilemalla tai tärisemällä, säätelemällä verenkiertoa ja hengitystiheyttä. Hevosen mukavuusalue (eli alue jolla sen ei tarvitse käyttää ylimääräistä energiaa pitääkseen tasaisen ruumiinlämmön) on n. 20 astetta - huomattavasti laajempi kuin ihmisen. Lisäksi hevonen tottuu mihin vain; jos se on ulkona vuoden ympäri ei sillä ole mitään ongelmia 25 asteen pakkasella. Jos se taas seisoo lämpimässä tallissa vuoden ympäri ei se kärsi siitä millään tavalla. MUTTA hevosta joka on tottunut lämpimään talliin ei yht´äkkiä voi heittää ilman loimea kylmään sateeseen, sen pitää saada tottua lämpöolosuhteisiin.

Eli, loimella vai ilman? Sen voi jokainen hevosen omistaja päättää itse. Jos hevoselle tulee kuuma loimen kanssa voi se vähentää verenkiertoaan ja näin alentaa ruumiinlämpöä, tai se voi alkaa hikoilla. Jos hevoselle tulee kylmä ilman loimea lisää se verenkiertoa verisuonissa, alkaa liikkumaan tai syömään, ja näin nostaa ruuminlämpöään. Jos haluaa että hevonen pysyy puhtaana, silloin se voi tarhailla loimi päällä ;-)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ensi viikon lukujärjestys

Istun parhaillani kahvikupin ääressä ja vietän lauantaiaamua. Aavistuksen ennen seitsemää hiivin talliin täällä kotona; me jaamme tallivuorot viikonloppuisin ja tänään on vuoroni tarhata tallissamme asuvat 9 hevosta ja myöhemmin iltapäivällä kerätä hepoiset sisään. Nyt ovat kaikki ulkona, ihanaa kun aamuisin on valoisaa!

Samalla yritän suunnitella viikonlopun ja ensiviikon aikataulua. Ajanhallinta on A ja O, varmasti jokaiselle opiskelijalle. Jotta kaikki koulutehtävät tulisi tehtyä ja kaikki hevoset ratsastettua on pakko yrittää vähän suunnitella ja aikatauluttaa. Eilen illalla oli sijaisena Stora Ekebyn ratsastuskoululla, pidin ratsastustunteja 16-20. Tämän jälkeen palautin pedagogiikan tehtävän, joka oli kyllä jo kirjoitettu, mutta ajatus oli kirjoittaa vielä vähän lisää... No, palautettu on.

Tänään olen hoitanut hevosten tarhauksen ja siivonnut oman karsinani. Seuraavaksi on varmaan parasta ottaa suunta kohti Strömsholmaa ja käydä liikuttamassa kouluhevoseni Volfram. Volfram on ratsasutunut nyt 5 päivää putkeen, tänään ajattelin juoksuttaa ulkokentällä ja huomenna Volfram saa viettää vapaapäivä. Klo 14 olisi luento aiheena "Teini-ikäiset tallilla", ajatus oli mennä kuuntelemaan sitä. Tärkeintä on kuitenkin että ehdin ratsastaa oman hevoseni kunnolla, klo 18 pitää olla suihkunraikkaana ja meikattuna, meidät kun on kutsuttu viettämään tyttöjen iltaa Eskilstunaan.

Ja huomenna... Oman hevosen ratsastus, työt aloitan klo 15.00. Näiden kahden aktiviteetin välillä olisi varmaan ajankohtaista vähän opiskella, seminaariaine alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis.


















Tältä näyttää sitten ensi viikon lukujärjestys. Näyttää aika rennolta! Aloitan joka päivä aamutallissa, lisäksi vaihdan hevosia tarhoihin klo 10. Violetillä merkitty FEK = Företagsekonomi eli liiketaloutta, sitä opiskellaan maanantai ja perjantai aamupäivisin. Keltainen Hopp on esteratsastusta - esteratsastusviikot ovat kiistämättä parhaita. Jos lukujärjestyksessä ei ole ratsastustuntia (keskiviikko, perjantai, viikonloppu) ratsastamme hevoset itsenäisesti. Vaaleanpunainen PDL = Pedagogik och Ledarskap eli Pedagogiikkaa. Ne luennot ovat yleensä aika raskaita... Keskiviikkona on SEM redovisning eli seminaariaineiden suullinen esittely. Tällä viikolla minä vain auskultoin, ensi viikolla esitelmöin omani. Torstaiaamu aloitetaan kouluratsastusdemolla, aiheena laukanvaihdot. Viikko päättyy UMET-tuntiin (undervisningsmetodik), sillä tunnilla joku meistä pitää ratsastustunnin lukiolaisille. Viikonlopun tulen olemaan koulussa, olen vaihtanut oman tallivuoroni sinne.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hiljaiseloa

Hej hopp! Hiljaiselo blogissa on johtunut ainoastaan siitä, että jokainen vapaa minuutti on vietetty kouluutehtävien parissa. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, luulisin.

Eniten aikaa on vietetty seminaariaineen seurassa. Se on viiden opintopisteen kokoinen eli kurssi suunnitelman mukaan 85 tuntia lukujärjestyksen ulkopuolella. Rehellisesti täytyy todeta että ihan 85 viittä tuntia siihen ei ole tullut käytettyä... Aiheeni on hevosen magnesiumintarve. Koska opiskelemme yliopistossa on käytössä tietellinen kirjoitustapa ja nyt ainakin minulla on todella viha-rakkaus-suhde noiden tieteellisten artikkelien kanssa. Lisää aiheesta kun aine on täysin valmis!

Pedagogiikan lopputyö on valmis. Se ei ollut erityisen laaja, tehtävissä piti analysoida itseään ja johtamistyyliään kurssikirjallisuuden pohjalta. Jokainen meistä on ollut tallimestari yhden viikon eli saanut kokeilla sitä "pomon paikkaa".

Liiketalous (tai paremmin yritystalous) alkoi maanantaina. Parin tunnin ajan puhuttiin kirjanpidosta, laskettiin debittejä ja kredittejä. Tulenkohan ikinä oppimaan noita termejä suomeksi...? Tämä talous saattaa olla mun juttu, olen aina ollut ystävä numeroiden kanssa.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Höbjörn

Täällä on jo kevättä rinnassa kun aamusta paistaa aurinko ja mittari kipuaa lähes päivittäin +10 asteeseen. Kyllä se takatalvi ehtii tulla, mutta nautitaan nyt niin kauan kuin tätä kestää.

Päiväkävelyllä Strömsholmassa; luokkakaverini Ida ja hevonen Solo
Eilen oli viimeinen päiväni ratsastuskouluharjoittelussa. 2 kuukautta meni että suhahti! Harjoittelun aikana piti suunnitella ja pitää teoritunti (pidin sen lapsille kilpailujen järjestämisestä ja siitä mitä kisapäivänä tapahtuu), suunnitella ja järjestää "projekti" (oma projektini oli klinikka aiheesta taivutusväistöt) ja suunnitella ja pitää 5 omaa ratsastustuntia. Check! Lisäksi pitää kirjoittaa raportti, joka käsittelee kyseistä ratsastuskoulua joka kantilta. Raportistani tuli 12 sivua pitkä ja nyt se on valmis - check.

Raportissa analysoidaan mm. ratsastuskoulun rutiineja ja annetaan parannusehdotuksia. Yksi tylsimistä hommista on ollut heinäpussien täyttö; jokaisen tuntihevosen heinät punnitaan ja pussitetaan (yksi pussi aamulla, yksi iltapäivällä, yksi illalla). Tämä tarkoittaa n. 90:ä heinäpussi per päivä, jokaisessa pussissa 2-5 kiloa heinää. Käytännössä aivan järjetön homma joka vie yhdeltä ihmiseltä koko aamupäivän, lisäksi se on epäergonomista ja aika painavaa; ranteet eivät erityisesti kiitä... Kun ole täyttänyt yhden pussin, ripustat sen tällaiseen vaakaan:

...ja sen jälkeen täytät pussia lisää, otat vähän pois tai hyvällä tuurilla pussissa on juuri oikea määrä. Ja sitten enää 89 pussia jäljellä.

Saitte varmasti pointin. Aikaavievä toimi jota pitäisi jollain tavalla nopeuttaa tai helpottaa. Ensimmäinen asia minkä tein oli vaa'an siirtäminen; vaaka roikkui 3 m:n etäisyydellä heinäpaalista. Siirsin siis vaa'an heinäpaalin viereen, ettei pussien kanssa tarvi vielä lisäksi kävellä. Eräänä iltapäivänä lueskelin ruotsalaista hevoslehteä nimeltä Hippson ja bongasin sieltä artikkelin laitteesta nimeltä Höbjörn. Eräs ruotsalainen tallinomistajapariskunta tappeli saman heinäpussiongelman kanssa ja 3 vuoden ajan kehittänyt laitetta joka tekisi tästä edes vähän ergonomisempaa. Laitteella oli hintaa n. 400 euroa, mutta esiteltyäni artikkelin ratsastuskoulun omistajalla kesti vain 6 päivää että Höbjörn muutti tallille.



Heinäpussi ripustetaan tähän "heinäkarhuun" ja samalla laite punnitsee pussin; puntarista näkee siis heti kun pussissa on oikea määrä. Lisäksi pussin saa paremmalle korkeudelle eikä sita tarvitse kannatella itse. Kokeilin laitetta ja se teki hommasta melkein puolet nopeampaa (ja melkein hauskaa!). Ehkä tästä laite suomalaisille tallinomistajille jotka tappelevat heinäpussien kanssa? Höbjörn - made and designed by Björn, Sweden :-)