lauantai 26. lokakuuta 2013

(Hevosaineiden) Opettajan opinnosta

Opiskelen siis hevosaineiden opettajaksi (yrkeslärare inom häst- och ridkunskap) Karlstadin Yliopiston kautta etäopintoja. Lähijaksoja on 6 kpl vuodessa. Minulla on hevosaineden aineenpätevyys, nyt siis täydennän noilla opettajanopinnoilla.

Tällä viikolla oli toinen lähijakso, 3 päivää Karlstadissa. Viime kerralla, eli ensimmäisellä kerralla, kaikki tuntui hankalalta ja sekavalta; kampusalueella oli vaikea löytyy, en osannut hahmottaa opintojen punaista lankaa ja lähijakson jälkeen tehtävää on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Ehdin juuri ja juuri tavata ryhmäni jäsenet mutta en oikeastan ehtinyt tutustua.

Mutta nyt kuulkaa! Nyt minulla on kaikki paperit järjestyksessä yhdessä kansiossa, pystyin opintosuunnittelun avulla valmistautumaan luentoihin, löydän hyvinkin kaikki rakennukset yliopistoalueella ja olen ymmärtänyt opintojen rakenteen; lähijakson aikana on luento, sen jälkeen tehdään tehtävä jota varten luetaan kasa kirjoja, tehtävästä keskustellaan netissä, ja lopuksi tehtävä tiivistetään seminaarissa. Useimmat seminaarit ovat keskustelumuodossa ja heti kun saan olla äänessä ja aktiivinen - silloin olen parhaimmillani. Nyt tehtävät ovat käsitelleet lähinnä oppimista sekä teoriaa ja käytäntöä. Kaiken pystyn liitttämään työhöni ratsastuksenopettajana ja minulla on paljon esimerkkejä joita voin ottaa esille ryhmäkeskuteluissa.

Olemme aivan mahtava sekoitus ihmisiä jotka opiskellemme ammatin/aineenopettajaksi; minä olen nuorin, meitä on kaikkia ikäluokkia, eri kulttuureja, eri ammatteja, eri murteita. Suurin osa työskentelee jo oman "ammattinsa" opettajana (esim. liikkenneopetaja, sairaanhoidonopettaja jne). Kun minä puhun suomenruotsia on ryhmässäni eräs vanhempi mies joka puhuu ruotsia ihanalla ranskanmurteella ja yksi tyttö joka puhuu norjaa.

Luennot ovat olleet inspiroivia, mielenkiintoisia ja luennoitsijat uskomattoman innostuneita omasta aiheestaan. Olemme puhuneet ihmisnäkemyksestä (? människosyn); essentialismista ja eksistentialismista. Istuimme luennolla Lev Vygotskijsta ja hänen sosiaalikultturellisista näkemyksistään. Pohdimme koulun arvoja (värdegrund) ja koulua sukupuolinäkökulmasta. Istuimme illan oman "aineemme" opiskelijoiden kanssa ja viimeinen luento käsitteli erityispedagogiikka.

Ensimmäinen ajatus kun lähdin kotiin yliopistolta oli, että "minusta voikin tulla maailman paras pedagogi"!  Tuskin koskaan haluaisin opettaa "tavallisia" aineita mutta minusta tulee maailman paras hevosaineiden opettaja!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Tehoperjantai ja uusi hevonen tallissa


Aika kuluu ihan älytöntä vauhtia! Viime yönä tuli ensilumi, auto sai talvirenkaat ja jouluun on ehkä kaksi kuukautta. Tiistaina on aika lähteä Karlstadiin kouluun toista lähijaksoa varten.

Olen saanut yhden hevosen lisää ratsastettavaksi. Chapano on 10 v. ruuna (i Chapman ei Bernstein). Ei nyt ihan ongelmahevonen, vähän vain väärinymmärretty tapaus. Chapano sai tarhakaverikseen minun Alexini ja nyt nämä kaksi rautiasta ovat parhaita kavereita. Olen tilannut valokuvaajan ottamaan kuvia kaikista hevosistani, lupaan siis että kuvatodisteita on tulossa.

Nyt olen juuri illallistanut yhden ystävän kanssa jota haastattelin yhtä koulutehtävää varten. Muuten päivään on mahtunut 3 ratsastustunninpitoa, 3 ratsastettua hevosta, 1:n sisäänratsastettavan juoksutus ja 1:n irtohypytys.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ratsstuksenopettajan erilaiset hatut

Koulussa yksi ratsastuksenopettajistimme puhui aina siitä, että opettajalla pitää olla monta erilaista hattua, ja tilanteesta riippuen sitten laittaa sopivan hatun päähän. Kyse on siis opettajan eri rooleista; on se siviili-minä, valmentaja-minä, ratsastuksenopettaja-minä ja ratsastaja-minä. Ja vaikka kuinka monta minää tämän lisäksi.

Ajattelin tänään Mariannen sanoja noista hatuista ja se pitää niin paikkansa. Pidin ratsastustuntia kymmenelle (10!) vasta-alkajalle. Silloin minulla on siihen sopiva hattu päässä; olen erittäin yksityiskohtainen, puhun selkäesti ja vähän liioitellusti, kehun paljon ja ylläpidän hyvää tunnelmaa maneesissa. Seuraava tunti oli estevalmennus ja jo vaihtui hattu, tunnin lopuksi huomasin seisovani keskellä kenttää ja huutavani siitä, miten harjasta on otettava kiinni ja hevosta EI SAA VETÄÄ SUUSTA. Sitä ennen olin ottanut esiin ratsastaja-hatun ja istunut yhden ponin selkään kun ratsastus ei onnistunut.

Nyt jätin ne hatut naulakkoon ja vedin siviilit päälle. Kyllä näitä rooleja riittää.

torstai 10. lokakuuta 2013

Suomessa

Maailman paras Bella, 13,5 vuotta nuori :)

Maanantaina lensin pikaisella syyslomalle Suomeen. Hektisten viikkojen jälkeen hetken hengähdystauko on paikallaan, joskin joutenolo ei ole ollenkaan niin helppoa kuin luulisi. Ensimmäisen päivän aikana nousi tuskanhiki pelkästä olemisesta, mutta nyt kun neljäs ja viimeinen lomapäivä on käsillä niin kyllä sitä alkaa jo tottua ;) Huomenna jatkuu työt normaaliin malliin ja viikonlopun aikana on ihan pakko saada kouluhommat ajan tasalle.

torstai 3. lokakuuta 2013

Torstai

"Alan vahvasti epäillä että muistutat jonkinlaista robottia.. ehditkö missään välissä esim. syömään ? :D mutta kai sitä jaksaa kun pitää työstään."

Näin kommentoi "anonyymi" eilistä kirjoitustani hullusta viime viikosta. Kiitos kommentista, kyllä vähän hymyilytti ;) Rehellisesti täytyy sanoa että vähän on ollut aika tiukalla erityisesti ruuanlaiton suhteen. Eilen sain aikaiseksi laitettua kanalasagnea jonka ainesosat ovat odottaneet jääkaapissa 8 päivää. Kyllä sitä jossain välissä aina ehtii syödä, mutta kovin terveellistä ei viime viikkojen ruokavalio ole ollut. Mutta totuus on juuri niin kuin kirjoitat, kyllä sitä jaksaa kun tykkää siitä mitä tekee.

Tänään on jo ollut rauhallisempi päivä. Aloitin kl 7 ja pidin yhden valmennustunnin. Sen jälkeen ajoin Alexin maasta, tein tallin, otin kupin kahvia työkavereiden kanssa ja sen jälkeen hyppäsin Hiawathalla. Lounaalla olin ihan kotona ja söin sitä kuuluisaa kanalasagnea ;) Iltapäivä on mennyt koulutehtävien parissa. Olen hyvin ajantasalla koulun kanssa, mutta aina vähän stressaavaa kun tehtävät eivät ole valmiita... Lisäksi olen niin tottunut olemaan ulkona ja tekemään töitä ulkoilmassa että voi hitsi kun alkaa väsyttää heti kun istuu kirjoituspöydän ääreen! Kohta aloitan työt, illalla luvassa 3 ratsastustunninpitoa ratsikoululla ja yksi valmennustunti siihen päälle.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

"Vapaalla"

16 tuntiset päivät eivät ole yllätys niille, jotka ovat jonkun kerran tehneet töitä hevosten kanssa. Kello 6:n aamuherätykset eivät ole harvinaisia, eivätkä edes erityisen työläitä, jos saa itsensä ajoissa nukkumaan joka ilta! Olen viimeisten viikkojen aikana onnistunut hankkimaan sellaiset univelat että en edes muista koska viimeksi (tai toki muistan, kandintyötä kirjoittaessa keväällä...). Nyt ensimmäistä kertaa pariin viikkoon sain järjestettyä vapaapäivän, eilen laitoin puhelimen kiinni kl 20.45, menin nukkumaan, ja heräsin seuraavan kerran 12 tuntia myöhemmin. Ja heti on olo kuin uudestaan syntyneellä ;)

Paljon on taas ehditty! Mutta ei nyt lähdetä ihan alusta asti, viime torstaina olin paikallisella lukiolla kertomassa Hippologi-opinnoista. Aina on ilo vetää hippologipaita päälle ja kertoa ihanista hippologivuosista, tunti menee nopeasti kun saa kertoa kaikesta mitä noihin kolmeen vuoteen mahtuu. Sitten kotiin ja kolmen hevosen ratsastus, illalla tuntienpitoa ja suoraan maneesista hyppäsin autoon ja ajoin entisen luokkakaverini tupareihin (ratsivaatteet päällä, aikaa vaatteittenvaihtoon ei ollut kun olin jo muutenkin myöhässä). Ja siinä kiireessä ehdin hankkia parkkisakotkin mutta oikein hyvät tuparit ja kiva kerrostaloasunto Västeråsin keskustassa.

Perjantaisin aloitan aina valmennustuntien pitämisen kl 7.00, ensimmäinen ratsukko on siis verytellyt valmiiksi kl 7.00 kun saavun maneesille. Me olemme muuten hankkineet uuden Strongvoice äänentoistolaitteistoin; ratsastaja saa kuulokkeen korvaan ja minulla on takissa kiinni pieni mikrofoni. Aivan upea keksintö! Aamun pidin tunteja, ratsastin 2 hevosta, sitten tunteja ratsikoululla kahdeksaan asti. 20.30 pidin klinikkaa yhden kollegan kanssa hänen kurssilaisilleen, minä ratsastin Alexin kanssa läpi pari kouluohjelmaa - ja sitten analysoitiin, keskusteltiin ja kahviteltiin maneesissa. 22.15 olin kuskina tuttavan lapsille, hain hevosauton ja sitten kello olikin jo vaikka mitä.

Kuudelta ylös lauantaiaamuna ja letittämään! Alex hevosautoon, hain kaverin hevosineen kyytiin ja sitten vain Karlskogaan (2 tunnin ajomatka) kisoihin. Alex oli hieno, 63 % vaativassa B:ssä ja ensimmäinen ei-sijoittunut. Koko päivähän siinä meni, sitten vain kotiin, yhden valmennustunnin pito, kotiin vaihtamaan vaatteet ja illalliselle kurssilaisten kanssa. 23.00 lähdin sieltä, tankkasin ja palautin hevosauton, tulin kotiin, päivitin seuraavan päivän lähtölistat...

...ja kl 7.00 sunnuntaiaamuna alkoi tallikisojen valmistelu. Tallikisoissamme oli yli 70 (!!!) lähtöä, uusi ennätys. Ja siinähän puoli päivää sitten jo menikin, juoksutin Alexin, koko ilta tuntien pitoa ja kotiin koulutehtäven pariin.

6.00 soi kello maanantaiaamuna, 6.30 olin tallissa valmistelemassa hevosia estevalmennukseen joka sitten peruttiin sairastapauksen vuoksi. Kiva juttu!

Eilen olin koko päivän istuntakurssilla, sitten kokouksessa, pidin valmennuksia ja kuten sanoin, sammuin 20.45 :)

Tänään olen ollut vain vapaalla. Käytin auton korjaajalla, ratsastin yhden hevosen, tein koulutehtäviä ja laitoin ruokaa. Kohta meillä on vapaamuotoinen tallikokous ja sitten on aika antaa Alexille hänen ansaitsemaansa huomiota. Täällä ei kuulkaas aika ehdi käydä pitkäksi...:)