lauantai 21. joulukuuta 2013

Vähiin käy ennen kun loppuu


Nyt syyskausi lähestyä loppuaan ja reilun viikon päästä alkaa KEVÄTlukukausi. Viimeinen viikko ennen joulua on täynnä tekemistä enkä varmasti ole ainut joka on sitä mieltä. Viimeiset valmennustunnit on tältä vuodelta pidetty, kaikki taitavat tarvita aikaa joulun valmisteluun.

Oppilaani ratsastuskoululla ovat viimeisen viikon aikana saaneet kokeilla WE:ia eli Working Equitationia. Se on yksi ratsastusurheilun lajeista jossa mm. ratsastetaan pienen sillan yli, pujotellaan, avataan portti hevosen selästä ja paljon muuta. Sekä ratsastajat että hevoset tykkäävät että laji on aika hauska. Esteryhmäläisten kanssa pidettiin eilen clear round-esteratsastuskilpailu päättäjäisten hengessä.

Hevoseni Alex saa tehdä töitä koko viikon. Maanantaina oli estevalmennus, jossa hypättiin jumppasarjaa. Torstaina treenattiin vaihtoja ja harjoituspiruetteja kouluvalmennuksessa ja tänään tehdään samaa vielä kerran kun vuorossa on vúoden viimeinen koulutunti. Huomenna ja maanantaina käydään vaan maastossa kävelyllä, sitten alkaa Alexin viikon mittainen joululoma johon kuuluu vain tarhailua (ja itse poistun maasta Suomen puolelle).

Yliopiston puolesta ei kovinkaan paljon joululomaa vietetä, meillä on 2 suurehkoa tehtävää joiden deadline on 5.1. ja 10.1...

torstai 12. joulukuuta 2013

Kolmas koulupäivä Karlstadissa

Kolmas koulupäivä oli vähintään yhtä inspiroiva kuin kaksi ensimmäistä. Kuten kerroin, toisen päivän suullinen seminaari käsitteli näkemystä ihmisestä ja yhteiskunnasta. Totesin, että niin kauan kun voin puhua hevosista, ratsastuksesta ja ratsastuksenopettamisesta, tiedän mistä puhun. Sitten kun pitääkin puhua ihmisestä niin olen aavistuksen ulapalla ja väitteeni eivät tunnu vedenpitäviltä. Sain kuitenkin hyvät kommentit kyseisestä tehtävästä:

"Hej Kati !

Här en kommentar:
Du bottnar din människosyn i humanismen med anknytningar till både den kristna och filosofiska traditionen med bra referenser till Gustavssons text. Du vidgar din blick och gör nedslag i ett brett spektra av tankebilder om människan som du för in i din egen helhetssyn. Vidare reflekterar du över hur du själv uppfattar ”Jaget” med flera förtjänstfulla nedslag i Mathiassons och Månsons texter, (Carlshamres synsätt blev inte tydliggjorda), likväl goda redogörelser. Du valde det pedagogiska förhållningssättet pragmatism som utgångspunkt för ditt lärararbete och klargör dess centrala innehåll samt diskuterar det du uppfattar som svagheter och styrkor hos de andra pedagogiska traditionerna. Bra genomförd studieuppgift från din sida med breda referenser till kurslitteraturen
Obligatoriskt seminarium: Aktivt deltagande i det muntliga med flera goda inlägg +

Delmomentsbetyg: VG

Stefan Widqvist"

Kolmas koulupäivä alkoi kl 11. Ne jotkat tuntevat minut tietävät, että viikossa ei ole yhtäkään päivää että aamupäivällä olisi vain joutoaikaa. Ihan kuin olisi lomalla!! Nukuin yli kahdeksaan, puoli yhdeksältä söin valmiiksi katettua aamiaista ja sitten lähdin kaupungille. Ehdin ostaa yhden jos toisenkin joululahjan ja yhdeksitoista olin koulussa. Iltapäivällä kävimme läpi referaaatiin kirjoittamista ja opettaja otti minun referaattini esimerkiksi muille. Välillä on kiva tuntea että on onnistunut näiden koulutehtävien kanssa...;) Nyt en niinkään välitä arvosanoista, mutta on se kiva välillä saada hyvää palautetta.

Koulupäivä päättyi keskusteluun eri aineiden opettamisesta. Miten voit opettaa fiilistä? Voiko ratsastamaan oppia pelkästään lukemalla kirjaa? Mitä on "hiljainen taito" (tyst kunskap)? Mitä kielellisiä työkaluja aineenopettaja tarvii?

tiistai 10. joulukuuta 2013

Koulussa

Vieläkään en saa aikaiseksi raporttia Globenista ja Ratsastajagaalasta ja Aulangon Ratsastuskoulun vierailusta...;) Mutta kyllä se tulee! Jos teille tulee mieleen jotain mistä haluaisitte lukea niin kommentoikaa ihmeessä, vaikka paljon tapahtuu koko ajan niin inspiraatio on välillä vähän hukassa.

Tällä hetkellä olen Karlstadissa koulun lähijaksolla. Meillä on aina 3 päivän lähijaksot ja asun Bed&Breakfastissa joka on aivan ihana, sijaitsee reilun kilometrin keskustasta. Vaikka koulussa tehdään 11 tunnin päiviä niin kyllä tämä tuntuu melkein lomalta; makaan mahallani sängyllä, syön McWrappia ja kuuntelen musiikkia. Huomenna saa nukkua kahdeksaan asti, aamiainen on valmiiksi katettu ja lisäksi täällä asuu ihana labradorinnoutaja,. Olen jo aikaisemmin todennut että on mielenkiintoista kokeilla tätä erilaista (eli normaalia...) opiskelijaelämää; koulussa ollaan tavalliset (eli ei talli-) vaatteet päällä ja täällä tapaa ihan uskomattoman paljon inspiroivia ihmisiä!

Eilen meillä oli seminaari aiheena näkemys ihmisestä ja yhteiskunnasta. Puhuimme mm siitä onko ihminen eläin vai ei, onko se ympäristö vai geenit mikä vaikuttaa meihin eniten, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha, ovatko kaikki ihmiset saman arvoisia jne. Valitettavasti en ole pohtinut näitä asioita niin paljoa että mielipiteeni olisivat vedenpitäviä, tuntui että kaikki vähän vuotaa jostain. Aika provosoiva keskustelu kun kaikkilla on niin erilaisia ja vahvoja mielipiteitä.

Tänään olemme istuneet luennolla länsimaisen koulun kehityksestä 1800 luvulta tähän päivään. Iltapäivällä oli uskomattoman inspiroiva 3 tunnin luento erityispedagogiikasta. Kävimme läpi eri diagnoostit ADHD:sta autismiin, opettajamme on ruotsalais-kanadalainen monien vuosien kokemuksella varustettu naishenkilö jolla on antaa esimerkki jokaisesta asiasta josta puhutaan. Luento tuli tarpeeseen, uskon nyt ratsikoulullakin ymmärtäväni monia paremmin.

Päivän viimeinen tunti, kl 17-19.30 oli didaktiikkaa oman aineen kanssa. Meidän porukkamme on "naturbruk" eli maatalous; minä olen ratsuhippologi, lisäksi ryhmässä on yksi ravihippologi, kaksi poikaa metsäalalta ja yksi tyttö aineenaan maanviljely. Porukkamme on aivan ihana!! Nauroin vedet silmissä ja mm. demonstroin miten hevosta voidaan esittää maasta käsin ja Petra sai olla hevonen, kaulaliinani toimi ohjina ;) Pojat kertoivat miten moottorisahan käyttöä opetetaan lukiossa (kuulosti hengenvaaralliselta) ja miten eri metsäkoneiden käyttöä opetetaan. Uskon että voimme oppia toisiltamme vaikka mitä ja ennen kaikkea inspiroimme toisiamme.

Huomenna on vielä yksi koulupäivä ja sitten kotiin. Perjantaina on Lucianpäivä joka on varsin iso juhla ruotsissa. Mm. ratsastuskoulullamme järjestetään vuosittainen lucia-show ja minä vastaan meidän opettajien ohjelmanumerosta...

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ryttargalan & Globen

Niin paljon on taas ehtinyt tapahtua! Lupaan päivitellä tässä viikon aikana :) Aulangon Ratsastuskoulun porukka on ollut luonani kylässä, keskiviikkona oltiin Ratsastaja-gaalassa ja perjantai sekä lauantai Tukholman Horse Showssa. Mutta kuten sanottu - tekstiä tulee lisää myöhemmin!
 
 
 
Meidän ratsiopeporukka Globenissa

Kollegani Cicki on Ruotsin ´"Vuoden ratsastuksenopettaja" !!!

Ryttargalan!