perjantai 28. lokakuuta 2011

Uusi jakso, uudet kujeet

Toivottavasti kaikki ovat ilahduttaneet itseään videolla, joka näkyy tuossa edellisessä päivityksessä. Kun katsoo 125-litran paperipussit päässä tanssivia hippologeja pitäisi edes vähän hymyilyttää...;-)


Kuvassa kuluneen viikon lukujärjestys. Nyt olemme aloittaneet toisen jakson ja puolet porukasta on lähetetty harjoittelupaikkoihin ympäri Ruotsia. Me jotka olemme jäljellä ratsastamme enemmän ja teemme tallia enemmän. Päivistä tulee pitkiä ja ajoittain rankkoja, mutta kukaan ei valita; tämä on sitä hevosalan todellisuutta ja ratsastaahan me haluamme!

Aloitin vahvasti nukkumalla pommiin maanantaiaamuna... Aamuruokinta on siis klo 6.30 ja klo 8 aikaan pyritään olemaan tallista valmiita. Jos otetaan esimerkiksi vaikka tuo keskiviikkopäivä: 6.30-8.00 aamutalli. 8.30-9.30 ratsastimme ensimmäisen tunnin, kouluratsastusta aiheena pohkeenväistö. 10.15-11.15 ratsastimme estehevosilla, sileällä työskentelyä tavoitteena saada hevoset rennoiksi ja irtonaisiksi. 11.30-12.00 lounastallivuoro. 12-13 lounastauko; ihan kokonainen tunti! Klo 13-15 oli esteratsastuksen teorian tentti. Itse olin paikalla viimeiseen minuuttiin asti. Päivän päätteeksi tallivuoro, sitten maneesiin harjoittelemaan ja filmaamaan kuuluisaa tanssiamme, ja sen jälkeen kotiin ratsastamaan oma hevonen. Yleisimmin päivät päättyvät 18-19 välillä; sitten kun kaikki on ratsastettu, talli valmis, hevoset harjattu ja varusteet puhdistettu.

torstai 27. lokakuuta 2011

Hippologer got talent!

Tässä aivan ainutlaatuista videomateriaalia eilisillalta! Minä ja luokkatoverimme valmistauduimme koulun Talent-kilpailuun joka viime tipassa sitten peruttiin. Mutta koska ideamme, koreografiamme ja toteutuksemme oli liian hyvä unohdettavaksi... Hyvät naiset ja herrat, tässä hippologiluokka Strömsholman valkoisessa maneesissa:

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kengityspalvelu vm. 2011

En tiedä miltä tilanne näyttää Suomessa ny, mutta tämä on se mikä kuva minulla on kengittäjistä; tuhannen puhelinsoiton jälkeen saa kiinni oman kengittäjänsä, joka lupaa tulla torstaina - ei sitten ehdikään ja lupaa tulla perjantaina - ei sitten ilmaannukaan paikalle ja lupaa tulla maanantaina klo. 8 - ja tulee lopulta maanantaina lounaan jälkeen. Ja jos sattuu olemaan irtokenkä tai kaviopaise, ei toivoakaan että saisi jonkun paikalle samana päivänä... Näin se suunnilleen meni Skånessa, kunnes sai itselleen "oman" ja luotettavan kengittäjän.

Muuttaessani Strömsholmaan oli aika etsiä uusi kengittäjä. Strämsholman eläinsairaalan yhteydessä on kengitysklinikka. Kävin kysymässä vapaata aikaa ja lupasivat ottaa yhteyttä. N. viikkoa ennen kun kengitys oli ajankohtaista sain tekstiviestin missä kysyttiin sopiko perjantai klo 11.00. Tottakai, vastasin. Perjantaina 10.55 odotti kengittäjän auto tallin edessä; yhtä hevosta varten tuli kaksi kengittäjää, toinen heistä "oppipoika". Esittelin hevosen, näytin mihin karsinaan voivat laittaa hevosen kengityksen jälkeen ja poistuin paikalta. Hevonen on esimerkillisesti kengitetty, hevonen oli oikeassa karsinassa ja lisäksi kengittäjät olivat siivonneet jälkensä tallin käytävältä! Lasku tulee kuulemma postissa ja meidän jotka käymme koulu Strömsholmassa ei tarvitse maksaa matkakorvauksia. Ja mitä vielä? Kengityspajalta tulee tekstiviesti kun on aika varata seuraava kengitys!

Ollaan näköjään tultu 2011-luvulle...

torstai 20. lokakuuta 2011

Tavallinen torstai

Tavallinen torstai alkaa jokaviikkoisella kouluratsastus-demolla. Tällä viikolla aiheena oli kouluohjelman ratsastus, helppo A:4, joka tulee olemaan myös meidän näyttökokeemme kouluohjelma. Demon jälkeen ratsastettiin nuorilla hevosilla; koko 6 hevosen jengi taas jonoon ja maastoon, ravia siltojen yli maastoestekentälle, siellä sitä sitten paineltiin vesiesteiden läpi ja banketeiden yli, lopuksi yksitellen laukkaa metsätietä pitkin. Tällä kertaa hevoset jo tiesivät mistä laukkapätkä alkaa ja voi pyhä amalia että mentiin lujaa!

Tässä välissä suuntasin auton kohti kotia, oman hevosen selkään ja tehokas 45 minuutin ratsastus maneesissa. Vähän lounasta ja takaisin kouluun.

Meillä oli 2 tunnin luento ruotsalaisen radanrakentajan kanssa, joka suunnittelee radat tämän viikonlopun eliittikilpailuun täällä Strömsholmassa. Sama setä on suunnitellut kourallisen world cup -kilpailuja ja rakentaa mm. Stockholm Horse Shown. Luennon aikana puhuttiin siitä, että esteratojen rakentajilla on tärkeä rooli esteratsastusurheilun kehittämisessä.

Esteratsastuksen kehitystä ohjaavat mm. hevoskasvatus (mitä parempi hevosmateriaali, sitä tasokkaampi urheilu), valmennus ja koulutus, radanrakentajat, kilpailujen määrä ja laatu (tällä hetkellä liian paljon huonoja kilpailuja, mutta ratsukolla tulee olla mahdollisuus kilpailla aina halutessaan), sekä mm. media ja sponsorit.

Millainen sitten huippuradanrakentajan mielestä on hyvä rata? Hänen mielestään jokainen startti on treeniä seuraavaa tehtävää varten. Radanrakentajan tehtävä on minimoida vammojen ja negatiivisten kokemusten riski. Radan tulee sisältää vaihtelua ja uusia ajatuksia, kiinnostavia ja houkuttelevia linjoja jotka käyttävät koko tilaa. Radan pitää olla sopivalla tasolla, luoda hyvän ilmapiirin, rytmin ja harmonian. Turvallisuus tulee esteiden tyypistä ja materiaalista, turvakannattimista, hyvästä pohjasta sekä luokan tasoon sopivista linjoisa (esim. poniluokissa ei pitkää laukkasuoraa ennen viimeistä estettä...). Kenen sitten kuuluu voittaa? Sen, joka on lukenut läksynsä parhaiten; osaa analysoida radan (linjat, tiet, lähestymiset, esteet), rytminen ratsastus ajatuksena eteenpäin, ja hevonen joka on treenattu oikein sileällä ja esteillä.

Tässä välissä ratsastin Birkin, estehevoseni koululla. Klo 19.00 istuimme luennolla Strömsholman eläinsairaalassa, aiheena kaviokuume; sen syyt, hoito jne. Loistava luento, luennoitsijoina belgialainen eläinlääkinnän spesialisti sekä kengittäjä, joka on kengittänyt uransa aikana n. 1000 kaviokuumehevosta. Lisäksi luennoilla tarjoillaan hyviä voileipiä :-)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lukukauden toinen tentti

Tänään kirjoitettiin lukuvuoden toinen tentti, aiheena kouluratsastuksen teoria. Aikaa annettiin ainoastaan 2 tuntia ja paperilla 11 kysymystä. Viime vuonna puhuttiin "perusasioista", nyt hevosen ja ratsastajan "jatkokoulutuksesta". Aika paljon tämäkin tentti sisälsi niitä ensimmäisen vuoden asioita. Tässä muutamia esimerkkikysymyksiä:

- Selvitä ratsastajan avut ja niiden tarkoitus (vastauksessa kuuluu siis selvittää aktiivin ja passiivinen painoapu, 8 eri ohjasapua sekä 5 eri pohjeapua)
- Mitä apuja ratsastaja käyttää a) pohkeenväistössä b) takaosakäännöksessä a) peruutus
- Selvitä ratsastajan avut avotaivutuksessa
- Miten hevonen liikkuu sulkutaivutuksessa?
- Mikä on laukannoston tärkein apu?
- Mitä tarkoittaa kokoaminen?
- How do work with contakt? (Ja vastaus tietysti englanniksi!)
- Selvitä suoristamisen perusperiaatteet
- Jos hevonen astuu ristiin avotaivutuksessa, mitä kuuluu tehdä?

Tentin lisäksi vietin 2 tuntia hevosen selässä. Ensin maastolenkki nuorilla hevosilla. Jens ratsasti "vetohevosella" joka meni kärjessä; siellä sitä sitten mentiin keskiravia pitkin Strömsholman metsiä. Kun nuoret hevoset laitetaan jonoon ja ravaamaan tehokasta tahtia eteenpäin ei kukaan edes ehdi ajatella tekevänsä jotain tuhmaa tai ehtivänsä katsella mitä tienlaidalla liikkuu.

Toinen tunti oli esteitä. Voisin laittaa tähän ratapiirroksen jos osaisin, mutta... Hypättiin mm. innareita, toisella pitkällä sivulla oli puomi-2 akselta-okseri- 6 askelta - okseri. Toisella pitkällä sivulla puolestaan puomi - 2 askelta - pysty - 1 askel - pysty - 1 askel - pysty. Yksittäisinä esteinä oli mm. vesimatto ja lankku. Meillä on tehokkaat estetunnit ja hyppyjä kertyy aika monta per hevonen. Ja ratsastaja tuntee miten maitohappoa kerääntyy jalkoihin...;-)

Eipä siis valittamista tästäkään päivästä. Ensi viikolla alkaa uusi jakso, ja puoli porukkaa häviää harjoitteluun. Meillä on 8 viikon pakollinen harjoittelu ratsastuskoululla. Se tarkoittaa meille, jotka jäämme kouluun, paljon enemmän ratsastusta, mutta myös paljon enemmän tallitöitä ja aikaisia aamuja.

Ps. Jos on jotain erityistä mitä haluatte lukea, tai jotain mitä haluatte kysyä kouluun tai johonkin muuhun liittyen, jättäkää ihmeessä kommenttia! Kaikki ehdotukset otetaan lämmöllä vastaan!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Demo: nuoren hevosen koulutus

Viime tiistaina olin mukana jokaviikkoisessa estedemossa, tällä kertaa ratsain. Minä ja 5 luokkatoveriamme ratsastimme Strömsholman oppilaiden edessä 4-vuotiailla kurssihevosillamme (minun hevoseni tosin on 5 v. mutta koulutukseltaan 4-vuotiaiden tasolla). Demo pidettiin kansainvälisen viikon tyyliin in english, me ratsastimme vähän sileällä, puomeja, hyppyjä ravista ja lopuksi laukasta.
Puhumisesta vastasivat opettajamme Jens Fredricson ja Daniel Svensson.

Punainen lanka koko koulutuksessa on, että kaikesta on tehtävä yksinkertaista; yksinkertaisia tehtäviä ja pieniä esteitä, nuorelle hevoselle pitää antaa aikaa kehittyä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Hidas treeni on parasta treeniä. Tärkeää on keskittyä eteenpäinpyrkimykseen, hevosen muoto on tässä vaiheessa epäolennainen.

Tärkeää on myös pitää treeni monipuolisena ja vaihtelevana. Strömsholman hevoset tekevät maanantaina töitä kentällä tai maneesissa, loppuviikon ohjelmaan kuuluu yksi kerta laukkaradalla, esteitä kentällä ja mahdollisesti maastossa, kiipeilyä tai muuta maastoilua tarpeen mukaan sekä yksi kerta kouluratsastusta. Ratsastuksen lisäksi nelivuotiaat ovat ulkona lopun päivää, koko lauma samassa isossa ruohotarhassa. Tässä vaiheessa hevosen koulutukseen ei vaikuta se, onko suku koulu- vai estesuuntainen  - kaikki saavat saman peruskoulutuksen ja samat eväät tulevalle uralle.

(C) Marie Ryman
Toinen ratsukko oikealta: Kati & Golden Sam

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kiireiset viikot?

No, ehkä ei niin kiireiset - mutta tapahtumaa täynnä! Mitäs kaikkea tässä on ehtinyt viimeisten viikkojen aikana tapahtunut?

Yhden viikonlopun vietin Västeråsissa. Äiti oli kylässä ja viikonlopun aikana ainoastaan nautittiin elämästä, syötiin ja shoppailtiin. Oli ihanaa, kyllä äiti saisi useamminkin käydä kylässä! Shoppailureissulta tarttui mukaan myös polkupyörä, jolla nyt hurauttelen koulun alueella tallista toiseen.

Viime viikonlopun vietin Skånessa. Keskiviikko iltana hyppäsin estetunnin Jens Fredricssonille ja sen jälkeen lähdin matkaan. 18.10-00.30 kesti matka Strömsholmasta Hörbyhyn. Jokavuotinen Breeders Trophy kisattiin Flyingessä viikon ja viikonlopun aikana. Pääsin toteuttamaan itseäni hevosenhoitajana vanhan työtiimin kanssa. Ohjelmassa oli aikaisia aamuja, 3 hevosen letitys per päivä, esteiden nostamista verryttelyssä, menestystä ja sijoituksia - täydellisyyttä! Viikonloppu oli ihana, oli ihanaa tavata kaikki vanhat työkaverit ja seurata hyvää ratsastusta sekä hienoja hevosia.

Maanantaina oli paluu todellisuuteen. Koulussa on meneillään english week ja kaikki opetus tapahtuu englanniksi. Tänään oli myös vuoden ensimmäinen tentti, johon lukeminen.... taisi unohtua. Nyt on aika palata kouluun, 18.30-20.30 meillä on klinikka Hans Hornin kanssa, joka valmentaa Ruotsin estemaajoukkuetta.