sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Unelmaviikko!

Hej och hå! Lyhyt katsaus kuluneeseen viikkoon;

Sunnuntai-Tiistai: Saksan matka
Keskiviikko: Vapaata koulusta (ainoastaan iltaruokinta Flyingessä), tehokasta tenttiinlukua Ninalla
Torstai: Ruokinnan tentti + yksi oppitunti
Perjantai-Sunnuntai: Kolmipäiväinen viikonloppu!

Yksityiskohtainen matkaraportti ja kuvatodisteita Saksan reissusta tulossa - nyt on aivan pakko yrittää hoitaa kouluhommat kuriin ja järjestykseen.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Svenska Postkodslotteriet

Olen tullut tulokseet, että opiskelijalla ei mitenkään voi olla aikaa nukkua ihania 8 tunnin yöunia. Harmi, mä niin tykkäisin nukkua riittävästi.

Tänään kesken oppitunnin saapui luokkahuoneeseemme kameraryhmä ja todellakin yllätti koko luokan. Kyseessä oli "Svenska Postkodslotteriet", yksi opettaja oli osallistunut tähän lottoon ja voitti 20 000 euroa puhtaana käteen. Ajatelkaa miten opiskelijaelämä helpottuisi! Päätin heti aloittaa saman loton, mutta totesin että mulla ei ole varaa kun se maksaa 15e kuukaudessa ;)

Tänään on ollut koulussa huippupäivä, meillä on ollut yksi Ruotsin parhaista satulasepistä kertomassa satuloiden valmistuksesta, istuvuudesta sekä sovittamisesta. Nyt osaan sovittaa satulan ja harmikseni voin todeta, että omalla hevosellani on aivan liian kapea satula. Mutta ei auta itku markkinoilla, ensin pitää voittaa se 20 000 ennen kun voi harkita satulan huoltoa tai peräti uuden ostoa ;)

tiistai 18. tammikuuta 2011

Uudet huonekalut ja villi hyppytunti

Mulla on ihana uusi kämppis! Eilen vietettiin laatuaikaa kehittävien ilta-aktiviteettien parissa, koottiin siis mun uudet Ikea-huonekalut (ne oli melko pienissä osissa ja voi sitä ruuvin ja mutterin määrää!). Uskomatonta mutta totta, tuloksena on yksi kirjoituspöytä joka oikeasti seisoo neljällä jalalla, nahkapäällysteinen työtuoli joka sekään ei ole vielä romahtanut sekä peili, joka on jo onnistuttu ripustamaan seinälle. Kuvamateriaalia luvassa heti, kun verhotankokin on saatu paikalleen.

Koulussa mulla on ratsastusviikko ja menee edelleen tosi huonosti. Eilen hypättiin ensimmäistä kertaa, se nyt meni vähän paremmin - kaikki hevoset oli villejä joulun hyppytauon jälkeen, pukitteli ja otti lähtöjä. Opettajana meillä oli Peter Eriksson, joka on itse ratsastanut yhdet jos toisetkin olympialaiset.

Maanantain oppitunti oli mielenkiintoinen ja käsitteli useita eri mahdollisuuksia pitää hevosta, eri tallimuotoja siis. Heti tulee mieliteko pistää pystyyn oma talli ja pihatto ;-) Tiistain pedagogiikan aiheena oli opettaminen, eli miten ja miksi jne. Tänään meillä on sadelkunskap-päivä, tulee joka satulasetä kertomaan eri satuloista, toppausmateriaaleista ja käydään läpi satulan sovitttamista.

4 päivän päästä mä lähden Saksaaan !!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

IKEA - kan det bli mer svenskt än så här?

IKEA-ekstaasia! Tänään on vietetty huipputason vapaapäivä uudessa ikea-tavaratalossa ja kyllä on shoppailtu. Mukaan tarttui (ja vapaasti muunnetut eurohinnat):

Kirjoituspöytä (pelkkä pöytälevy) 15€
4 x pöydän jalka á 3€
Nahkainen työtuoli 30€
Verhotanko 1€
Pöytälamppu 18€
8 henkaria 1,5€
Kokovartalopeili 6€
Kankainen vaatehyllykkö 10€

Ja kaikkea pientä oheistuotetta :) Seuraavana ohjelmassa ko. huonekalujen kokoaminen. Ajattelin kuitenkin odottaa huomiseen, ehkä ne kokoavat itsensä yön aikana jos niille antaa siihen mahdollisuuden?

lauantai 15. tammikuuta 2011

Hej o hå!

Pitkä tovi taas vierähtänyt viimeisimmästä bloggauksesta. Ehkä olen kerrankin priorisoinut koulunkäyntiä... Tuntuu taas siltä, että aika ei riitä mihinkään ja koko ajan tapahtuu.

Viikko sitten perjantaina (edellisestä päivityksestä on todella vierähtänyt aikaa!) meillä oli kurssipalaute unghäst-kurssin tiimoilta. Annoin runsaasti rakentavaa palautetta ja sain opettajan punastumaan kun annoin tälle hyvää, perusteltua palautetta. Kurssi lopetettiin hyvän fiiliksen vallitessa, kaikki taisivat olla helpottuneita että nyt se on ohi ja minä ainakin sain hurjasti positiivisia kommentteja niin kirjallisista töistä kuin näyttökokeista.

Maanantaina ryhmäni siirtyi uuteen "blokkiin" ja aloitti ratsastuksen. Viikon ajan ollaan kokeiltu erilaisia hevosia, yritetty oppia istumaan siellä satulassa oikein ja perjantaina istuntaharjoituksissa todella koeteltiin vatsalihaksi. Olen ratsastanut koko viikon säälittävän huonosti, mitäköhän tästä oikein tulee... Maanantaina saadaan ns. "omat hevoset", sillä olisi sitten tarkoitus ratsastaa kevääseen asti ja suoriutua niin koulu- kuin esteratsastuksen näyttökokeista. Lisäksi olen ollut viikon tallivuorossa, vaihdoin uuteen ryhmään sen jälkeen kun Johanna jätti koulun kesken. Hassua oli, että en mä torstaina ollut enää edes erityisen väsynyt; tää oli nyt 3 talliviikko putkeen, kai niihin klo 5.30 aamuherätyksiin ihan oikeasti tottuu. Suurin ongelma on, että talliviikoilla ei vaan oikeasti jää riittävästi aikaa opiskeluun ja koulutehtäville - nyt on rästissä niin paljon että hirvittää. Juurikin nyt olen ahertanut melkein 3 tuntia pedagogiikan parissa, jäljellä on enää 10 kpl statistiikan ja jalostuksen laskua, pikkupikku projektityö ravihevosten jalkavammoista ja ruokinnan tentti joka uhkaavasti lähestyy ja johon lukeminen on retuperällä.

Käyttäytymisen tentistä tuli muuten 5 eli korkein arvosana, laskiaispulla sen kunniaksi!

Tänään olen nauttinut siitä oikeasta hevoselämästä ja ollut hommissa täällä kotona; ratsastanut aamupäivällä 3, juoksuttanut iltapäivällä 2 varsaa ja estetreenannut omani kanssa. Lauantai-illan kruunaa irtokarkkipussi ja ne kaikki rästissä olevat koulutehtävät...

Loppukevennykseksi kuva Flyingen maneesin katosta, joka romahti viime sunnuntaina:

torstai 6. tammikuuta 2011

Unghästexam - check! Redovisning - check!

Olen nyt virallisesti päässyt hyväksytysti läpi kaikista unghäst-kurssimme eri momenteista. HURRAAA! Nyt tämä kaikkein työläin kurssi on ohi ja maanantaina alkaa ratsastus. HURRAAA!

Ensimmäinen momentti näyttökokeissamme oli nuoren hevosen juoksuttaminen. Olo oli itsevarma, tiesin tarkalleen mitä pitää tehdä ja itse juoksutus meni paremmin kuin hyvin. Seuraava momentti oli ratsastus, joka meni myöskin ihan hyvin. Suoritin kaikki tehtävät, palautteessa tuli että ylävartalolla pitäisi olla enemmän mukana liikkeessä. Kolmas momentti oli hevosen esittäminen maasta käsin ja meitä arvosteli Bo Jenå, kouluratsastuksen maajoukkeen kapteeni joka on Ruotsin parhaita esittämään hevosta maasta. Tämäkin momentti meni hyvin, tein yhden pienen virheen kun väistin väärälle puolelle mutta palaute oli vain positiivista ja oli varmasti tässä ryhmämme parhaita ;-)

Keskiviikkona oli näyttökoe irtohypytyksestä. Irtohypytyksen tuomarointi meni loistavasti, saatiin tuomaroida hienoa kapasiteetikasta hevosta joka hyppäsi hienolla tekniikalla ja oli muutenkin aika upea. Irtohypytyksen johtamisessa tehtiin arviointivirhe ja nostettiin liikaa, sen jälkeen vain yleisesti sekoiltiin eikä osattu enää päättää mitään - hyväksytty tuli kuitenkin, mutta ei varmasti sen enempää.

Tiistaina oli myös Projektityön esittäminen. Maanantai ilta istuttiin powerpointtia valmistelemassa ja koko tiistai illan harjoittelin omaa osuuttani (jätin jopa ratsastamatta sen takia, mahdollisesti ensimmäinen kerta ikinä että laitoin koulutyöt hevosen liikuttamisen edelle...). Jatkoin osuuteni harjoittelua autossa matkalla kouluun ja siinä vaiheessa kun astuin yleisön eteen osasin kaiken sanasta sanaan ulkoa, pidin jatkuvan katsekontaktin yleisöön ja koko mun ryhmä todella loisti siellä edessä. Saatiin sitten opettajilta palautetta; oli kuulemma paras esitys mitä he ovat aikoihin nähneet, kaikki mitä tehtiin oli loistavaa. Ryhmätyö on loistava. Ei yhtään negatiivista sanaa mistään !!! Kyllä siihen työhön uhrattiinkin sitä aikaa... Arvosana tulee sitten ensi viikolla, jännityksellä jäämme odottamaan.

Jumissa lumessa osa 2

Mikä ihana alku ihanalle päivälle! Klo 6 olin jo auton kanssa jumissa lumihangessa, kävelin lumimyrskyssä lähimmälle talolle pyytämään apua ja kiltti setä tuli hätiin. Onneks oli mukana äidin antama taskulamppu, ei tarvinut ihan pilkkopimeässä kävellä :) Tallivuoroon saavuin vain sellasen tunnin myöhässä.