lauantai 24. marraskuuta 2012

Inspiraatio nolla

Istun nojatuolissa aamukahvikupin kanssa ja maistelen kirjekuoressa saapunutta joulusuklaata (kiitos, isi!!!). Ajattelin kirjoittaa blogia mutta mieleen ei tullut yhtäkään järkevää ajatusta siitä mitä oikein kirjoittaisin (eli katsotaan mitä tästä päivityksestä oikein tulee...). Pitäisi opiskella, pöytä notkuu organisaatiota käsittelevistä kirjoista jotka pitäisi lukea ennen kuin kandin työtä voi edes kuvitella aloittavansa. Mutta missä motivaatio? Viikonlopun ohjelmassa töitä niin lauantaina kuin sunnuntaina sekä opiskelua, niin lauantaina kuin sunnuntaina.

Olen pitänyt valtavan määrän ratsastustunteja tällä viikolla. Keskiviikkona oli "Katis Hoppspecial" eli extra-estetreenit poniratsastajille. 3 putoamiskakkua 1,5 tunnin aikana, oma henkilökohtainen ennätykseni jos niin nyt kehtaa sanoa. Ketään ei sattunut ja ratsastajat saivat muistutuksen että kantapäät kannataa pitää alhaalla (ja että putoaminen ei oikeasti ole niin vaarallista!).

Alex tuntuu väsyneeltä. Ei niinkään psyykkisesti vaan fyysisesti takajaloistaan. On varmasti merkki että nyt pitää ottaa vähän rauhallisemmin, Alex on kuitenkin edelleen toipilas. Jos nyt viikonlopun jälkeen tuntuu hyvältä niin tiistaina olisi kouluratsastustreenit

.

2 kommenttia:

  1. Onnistuiko kouluratsastus Alexin kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos vain, hyvin onnistui! Jos jätetään mainitsematta että vanha herra yritti karistaa minut kyydistä kaksi kertaa alkuverkan aikana ;-) Treenasimme vaihtoja ja sulkutaivusta diagonaalilla, hikisiä oltin molemmat sen treenin jälkeen.

      Poista