sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Stockholm International Horse Show


Olen monta kertaa aikaisemminkin todennut, että aika kuluu niin nopeasti!! Nyt on jo kaksi luukkua avattu joulukalenterista ja saatu ohut lumipeite maahan. -8 astetta tuntuvat todella kylmiltä, kun kolme päivää sitten mittari näytti +8. Sellainen 16 celciusasteen lämpötilaero... Eipä ole enää kuraista ja pimeää, on paljon kuivempaa ja paljon valoisampaa.


Perjantai oli huippupäivä. Ohjelmassa oli kokopäivän reissu Tukholmaan ja Globeniin. Meitä lähti kimppakyydillä kolme ratsastuksenopettajaa täältä Stora Ekebystä; minä, Hanna ja Michan. Stockholm Horse Showssa oli aamulla parituninen Ratsastuksenopettajapäivä, ja työnantajamme oli ilmoittanut meidät sinne. Hanna ja Michan molemmat ovat olleet mukana aikaisemmin, minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Yhdeksän pintaan saavuimme Globeniin ja ratsastuksenopettajille ei ole huonosti asiat kun jo ovella sai kaulaansa VIP-kortin millä sitten pääsi joka paikkaan.

Verryttely

Aloitimme kierroksella kulssien takana. Kiersimme koko "back stagen", kurkkasimme talleihin, verryttelyyn, estevarastoon jne. Tapasimme verryttelevien koulu-ja esteratsukoiden lisäksi islanninhevosia, shettiksiä, punasiniseksi maalatun vuonohevosen sekä vaunuja ja kärryjä. Kulssien takana on  melkoinen meno!

Stewardi esittelee meille arenaa, seisomme portilla jota ratsukot käyttävät tullessaan arenalle.
Opastetuksen kierroksen jälkeen oli oleskelua work shop-hengessä kahvin ja sämpylän merkeissä. Paikalla oli ratsastuksenopettajia koko Ruotsista, loistava tilaisuus luoda kontakteja ja tavata vanhoja tuttuja. Kahvien jälkeen seurasimme kouluratsastusnäytöstä, Patrik Kittelin (kouluratsastuksen EM-pronssimitalisti) klinikkaa, söimme lounasta hienossa ravintolassa, kävimme messuilla ja katselimme esteratsastusta. Estenäytöksessä hypättiin mm. kokeushyppykisa ilman satulaa. Kaksi ratsukkoa ylitti puhtaasti muurin sen ollessa 194 cm. Hullut...!


Ja kuten mainittu, oli tosiaan ne messut. Hetken aikaa olin kuin Kati 13 vuotta Helsinki Horse Showssa kun shoppasin hevoselleni uuden harjakassin ja uusia harjoja ;-) Lisäksi tuli hankittua uudet Animo-ratsastushousut, T-paita jonka mukaan "Hyppääminen alkaa kahdesta metristä, kaikki muu on puomityöskentelyä", kuolaimet ja sen sellaista. Illemmalla palasivat tyytyväiset ratsastuksenopettajat takaisin lähtöpisteseen.

On enemmän kuin terveellistä hakea inspiraatiota erilaisista tapahtumista; kilpailuista, klinikoista jne. Tekee hyvää omalle motivaatiolle !!

1 kommentti:

  1. Mahtavaa mitä kaikkea olet saanut taas nähdä ja kokea.

    VastaaPoista