En oikein keksinyt mistä tänään kirjoittelisin, niin ajattelin esitellä teille hevoseni Alexin! Siitä on ainakin tovi (jos joskus olen hänestä kirjoittanut?). Alex, oikealta nimeltään Alixan Z, on 13-vuotias ruuna. Hän on lähtöisin Belgian Zangersheidesta ja sieltä tullut Ruotsiin. Alex siirtyi omistukseeni kesällä 2011 eli reilu vuosi sitten. Se tuli myyntiin tallille jossa olin töissä; edellisen omistajansa kanssa se kilpailu vaativa B-koulua ja 120 cm esteitä (ja on aikaisemmin kilpaillut 130-140 cm tasolla). Alex oli melkein myyty Suomeen, minä toimin tässä kaupassa välittäjänä, kun se päivää ennen eläinlääkärintarkastusta sai oudon turvotuksen toiseen takajalkaan. Eläinlääkäri diagnosoi hankosidevamman. Kauppa Suomeen peruuntui ja Alexin omistaja ei lainkaan tiennyt mitä sen kanssa tekisi - he halusivat myydä sen ja nyt edessä oli lähes 6 kuukauden toipilasaika. Heille oli tärkeää että hevonen pääsee hyvään kotiin ja että se varmasti kuntoutuu, eivätkä siksi uskaltaneet myydä sitä hankosidevammaisena Suomeen asti... Niinhän siinä sitten kävi että minä sain tarjouksen; saisin ostaa Alexin täysin nimellistä summaa vastaan. Todellinen riskiostos; ennuste oli hyvä, joskin toipuminen veisi aikaa, mutta kyseessä oli hyvin koulutettu vaativan tason este-ja kouluhevonen.
Muutama puhelinsoitto Suomeen, ensin "mentorilleni" Salla Varentille jonka mielestä oli itsestäänselvää että Alex ostetaan :-) Salla onkin aina ollut riskinottaja... Sen jälkeen soitto isälle joka hetkeäkään epäröimättä oli valmis tukemaan taloudellisesti, että saisin sen "nimellisen summan" maksettua. Viikkoa myöhemmin Alex siirtyi omistukseemme ja aloitti laidunkauden Skånessa hankosidettään parannellen.
Syksyllä 2011 muutimme Strömsholmaan ja silloin alkoi pitkä kuntoutus. 2 kuukautta käyntiä ja ravia suoralla uralla. Silloin myös selvisi, että Alex ei todellakaan ollut mikään kiltti toipilas - käynti ja ravi oli tylsää, ja se heitti minut tantereeseen suunnilleen kerran viikossa; niin maneesissa, kentällä kuin maastossa. Mutta kaikesta oppii ja vuodenvaihteeseen mennessä Alex oli jo hyvässä kunnossa. Estetreenit aloitettiin alkuvuodesta; matalia esteitä ja vähän hyppyjä että jalka vahvistuisi pikkuhiljaa. Esteillä valmentauduin Daniel Svenssonille ja Jens Fredsricssonille (hänet muistatte Lontoon olympialaisista!), kouluratsastuksessa meitä auttoi Marianne Esseen-Söderberg. Kaikki sujui varsin hyvin, ilman turhia ilmalentoja, maaliskuuhun asti. Silloin Alex sai tarhakaveriltaan potkun ja alkoi ontua... Muutama viikko myöhemmin saatiin diagnoosi TAAS hankosidevammasta, tosin ei sama hankkari... Uskomatonta epäonnea!! Siinä oltiin sitten isojen päätösten edessä; yritetäänkö vielä kerran vai annetaanko olla. Tuoreessa muistissa oli, miten hankala toipilas Alex oli mutta samalla tuntui, että olisi väärin luovuttaa.
(C) MARIE RYMAN |
On hieno, ei voi muuta sanoa!
VastaaPoistaKiitos, niin minunkin mielestäni :-)
PoistaIhana tarina! Voisitko hieman kertoa miten ruotsissa nähdään/ hoidetaan hankoside / jännevammat? Kirjoitat, että olet itse sitä mieltä, että laidun on paras mahdollinen vaihtoehto, mutta mikä on mielipide noin yleisesti. Uskon nimittäin itse täysin samalla tavalla, mutta kuitenkin hevosia pidetään ainakin täällä Suomessa vielä aika paljon karsinalevossa.
VastaaPoistaHei Kia ja kiitos kommentistasi!
VastaaPoistaRuotsissa mielipiteet noiden vammojen hoidosta jakautuvat varmaan yhtä rajusti kuin Suomessa, tosin koulukunta joka suosii "aktiivista lepoa" kasvaa jatkuvasti. Itse konsultoin muutamaa eläinlääkäriä ja sain varsin erilaisia ohjeita. Koulumme eläinlääkäri opettaa, että laitumelle vaan! Hän (Per Michanek) uskoo, että mikä tahansa jännevamma paranee ajan kanssa. Hän sanoo että kyllä se paranee karsinalevossakin, mutta arpikudoksesta ei tule koskaan niin vahvaa, että kestäisi entisenlaista käyttöä. Jos hevonen saa laukata laitumella (tai talvella pihatossa) ja päättää itse minkä verran käyttää jalkaansa tulee uudesta kudoksesta jopa edellistä vahvempaa. Turvotus saattaa jäädä pysyväksi mutta se on vain esteettinen seikka - jänne kestää. Per kasvattaa ja kilpailuttaa laukkahevosia jotka ovat jännevamman jälkeen palanneet kilparadoille.
Oma hevoseni oli Staffan Lidbeckin klinikalla, Staffan on Ruotsin kenttäratsastusmaajoukkueen eläinlääkäri. Hän antoi täysin samanlaiset ohjeet eli laitumelle vaan.
Ongelma on tietysti talvisaika, jos vamma sattuu syksylle. Jos ei ole mahdollisuutta pihattoon, niin monet hevoset vain juoksevat ympäri pientä (sairas)tarhaa. Silloin voisin kuvitella että karsinalepo on paras. Itselläni oli tuuria siinä suhteessa, että kummatkin vammat osuivat keväälle, juuri laidunkauden alkuun.