Hippologi on nyt ottanut varaslähdön joululomalle ja lentänyt Suomeen! Aloitin joululoman normalisoimalla unirytmin; 11 tuntia unta kahtena perättäisenä yönä, ei huonosti! Tavoite on nukkua vähän varastoon, että jaksaa sitten seuraavan jakson koulussa ;-)
Meillä joulun ja uuden vuoden tallivuorot on jaettu kolmeen osaan kaikkien luokkalaistemme kesken. Itse olen tallivuorossa 30.12.-2.1. ja 3.1. jatkuu koulu normaaliin malliin.
torstai 20. joulukuuta 2012
torstai 6. joulukuuta 2012
Lumikaaos!
Nyt on sitten lunta! Sunnuntaina alkoivat kunnon pakkaset ja maanantaina alkoi tulla lunta. Eilen alkoi myrsky, lunta tuli reilu 20 cm päivän ja illan aikana. Liikenne on tietysti kaaoksessa, teittein auraus kestää ja lisäksi on tappavan kylmä. Mitä tämä tarkoittaa ratsastuskoululla?
Ensinnäkään ei suurin osa hevosista pääse ulos, eivät ne oikeasti halua myrskyssä seistä. Alex tarhaili 3 tuntia aamupäivän aikana ja inhosi jokaista minuuttia, tarhakavereidensa kanssa se seisoi takapuoli tuulta vasten. Hevonen ei palele niin kauan kuin tarjolla on jotain syötävää, mutta eipä myrskyssä paljon heinää voi tarjoilla. Ratsastuskouluponit (ainakin meillä) reagoivat heti kun ensimmäistä kertaa on kunnon pakkaset; ne poukkoilevat ja pukittavat. Sunnuntaina minun tunneillani oli 2 tippumista ja lisäksi sain hypätä yhden B-ponin kyytiin palauttaakseni sen maanpinnalle. Me päästämme ponit ja hevoset pienissä laumoissa maneesiin juoksemaan kun ilman on tällainen. Saavat juosta ja pukitella - jaksavat sitten käyttäytyä illan ratsastustunneilla.
Meidän ratsastuskoulullamme ei ole pakkasrajaa, tunnit pidetään säässä kuin säässä jos tulijoita on. Eilen tunneilla oli keskimäärin 2 hullua ratsastajaa, jotka olivat uhmanneet säätä ja lumimyrskyn läpi raivanneet tiensä tallille. Ja me ratsastuksenopettajat... Pukeutuminen on taitolaji! Itse suosin 2 numeroa liian isoja pitkävartisia talvikenkiä, joihin mahtuu 3 sukan lisäksi foliopohjallinen sekä toinen, patterilämmitteinen pohjallinen. Pitkät kalsarit, ratsastushusut, toppahousut. Alukerrasto, fleecekerrasto, college-paita, fleecetakki ja toppatakki. Kyllä sitä siten tarkenee ;-)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Stockholm International Horse Show
Olen monta kertaa aikaisemminkin todennut, että aika kuluu niin nopeasti!! Nyt on jo kaksi luukkua avattu joulukalenterista ja saatu ohut lumipeite maahan. -8 astetta tuntuvat todella kylmiltä, kun kolme päivää sitten mittari näytti +8. Sellainen 16 celciusasteen lämpötilaero... Eipä ole enää kuraista ja pimeää, on paljon kuivempaa ja paljon valoisampaa.
Perjantai oli huippupäivä. Ohjelmassa oli kokopäivän reissu Tukholmaan ja Globeniin. Meitä lähti kimppakyydillä kolme ratsastuksenopettajaa täältä Stora Ekebystä; minä, Hanna ja Michan. Stockholm Horse Showssa oli aamulla parituninen Ratsastuksenopettajapäivä, ja työnantajamme oli ilmoittanut meidät sinne. Hanna ja Michan molemmat ovat olleet mukana aikaisemmin, minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Yhdeksän pintaan saavuimme Globeniin ja ratsastuksenopettajille ei ole huonosti asiat kun jo ovella sai kaulaansa VIP-kortin millä sitten pääsi joka paikkaan.
Verryttely |
Aloitimme kierroksella kulssien takana. Kiersimme koko "back stagen", kurkkasimme talleihin, verryttelyyn, estevarastoon jne. Tapasimme verryttelevien koulu-ja esteratsukoiden lisäksi islanninhevosia, shettiksiä, punasiniseksi maalatun vuonohevosen sekä vaunuja ja kärryjä. Kulssien takana on melkoinen meno!
Stewardi esittelee meille arenaa, seisomme portilla jota ratsukot käyttävät tullessaan arenalle. |
Ja kuten mainittu, oli tosiaan ne messut. Hetken aikaa olin kuin Kati 13 vuotta Helsinki Horse Showssa kun shoppasin hevoselleni uuden harjakassin ja uusia harjoja ;-) Lisäksi tuli hankittua uudet Animo-ratsastushousut, T-paita jonka mukaan "Hyppääminen alkaa kahdesta metristä, kaikki muu on puomityöskentelyä", kuolaimet ja sen sellaista. Illemmalla palasivat tyytyväiset ratsastuksenopettajat takaisin lähtöpisteseen.
On enemmän kuin terveellistä hakea inspiraatiota erilaisista tapahtumista; kilpailuista, klinikoista jne. Tekee hyvää omalle motivaatiolle !!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)