lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ensi viikon lukujärjestys

Istun parhaillani kahvikupin ääressä ja vietän lauantaiaamua. Aavistuksen ennen seitsemää hiivin talliin täällä kotona; me jaamme tallivuorot viikonloppuisin ja tänään on vuoroni tarhata tallissamme asuvat 9 hevosta ja myöhemmin iltapäivällä kerätä hepoiset sisään. Nyt ovat kaikki ulkona, ihanaa kun aamuisin on valoisaa!

Samalla yritän suunnitella viikonlopun ja ensiviikon aikataulua. Ajanhallinta on A ja O, varmasti jokaiselle opiskelijalle. Jotta kaikki koulutehtävät tulisi tehtyä ja kaikki hevoset ratsastettua on pakko yrittää vähän suunnitella ja aikatauluttaa. Eilen illalla oli sijaisena Stora Ekebyn ratsastuskoululla, pidin ratsastustunteja 16-20. Tämän jälkeen palautin pedagogiikan tehtävän, joka oli kyllä jo kirjoitettu, mutta ajatus oli kirjoittaa vielä vähän lisää... No, palautettu on.

Tänään olen hoitanut hevosten tarhauksen ja siivonnut oman karsinani. Seuraavaksi on varmaan parasta ottaa suunta kohti Strömsholmaa ja käydä liikuttamassa kouluhevoseni Volfram. Volfram on ratsasutunut nyt 5 päivää putkeen, tänään ajattelin juoksuttaa ulkokentällä ja huomenna Volfram saa viettää vapaapäivä. Klo 14 olisi luento aiheena "Teini-ikäiset tallilla", ajatus oli mennä kuuntelemaan sitä. Tärkeintä on kuitenkin että ehdin ratsastaa oman hevoseni kunnolla, klo 18 pitää olla suihkunraikkaana ja meikattuna, meidät kun on kutsuttu viettämään tyttöjen iltaa Eskilstunaan.

Ja huomenna... Oman hevosen ratsastus, työt aloitan klo 15.00. Näiden kahden aktiviteetin välillä olisi varmaan ajankohtaista vähän opiskella, seminaariaine alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis.


















Tältä näyttää sitten ensi viikon lukujärjestys. Näyttää aika rennolta! Aloitan joka päivä aamutallissa, lisäksi vaihdan hevosia tarhoihin klo 10. Violetillä merkitty FEK = Företagsekonomi eli liiketaloutta, sitä opiskellaan maanantai ja perjantai aamupäivisin. Keltainen Hopp on esteratsastusta - esteratsastusviikot ovat kiistämättä parhaita. Jos lukujärjestyksessä ei ole ratsastustuntia (keskiviikko, perjantai, viikonloppu) ratsastamme hevoset itsenäisesti. Vaaleanpunainen PDL = Pedagogik och Ledarskap eli Pedagogiikkaa. Ne luennot ovat yleensä aika raskaita... Keskiviikkona on SEM redovisning eli seminaariaineiden suullinen esittely. Tällä viikolla minä vain auskultoin, ensi viikolla esitelmöin omani. Torstaiaamu aloitetaan kouluratsastusdemolla, aiheena laukanvaihdot. Viikko päättyy UMET-tuntiin (undervisningsmetodik), sillä tunnilla joku meistä pitää ratsastustunnin lukiolaisille. Viikonlopun tulen olemaan koulussa, olen vaihtanut oman tallivuoroni sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti