sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Demo: nuoren hevosen koulutus

Viime tiistaina olin mukana jokaviikkoisessa estedemossa, tällä kertaa ratsain. Minä ja 5 luokkatoveriamme ratsastimme Strömsholman oppilaiden edessä 4-vuotiailla kurssihevosillamme (minun hevoseni tosin on 5 v. mutta koulutukseltaan 4-vuotiaiden tasolla). Demo pidettiin kansainvälisen viikon tyyliin in english, me ratsastimme vähän sileällä, puomeja, hyppyjä ravista ja lopuksi laukasta.
Puhumisesta vastasivat opettajamme Jens Fredricson ja Daniel Svensson.

Punainen lanka koko koulutuksessa on, että kaikesta on tehtävä yksinkertaista; yksinkertaisia tehtäviä ja pieniä esteitä, nuorelle hevoselle pitää antaa aikaa kehittyä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Hidas treeni on parasta treeniä. Tärkeää on keskittyä eteenpäinpyrkimykseen, hevosen muoto on tässä vaiheessa epäolennainen.

Tärkeää on myös pitää treeni monipuolisena ja vaihtelevana. Strömsholman hevoset tekevät maanantaina töitä kentällä tai maneesissa, loppuviikon ohjelmaan kuuluu yksi kerta laukkaradalla, esteitä kentällä ja mahdollisesti maastossa, kiipeilyä tai muuta maastoilua tarpeen mukaan sekä yksi kerta kouluratsastusta. Ratsastuksen lisäksi nelivuotiaat ovat ulkona lopun päivää, koko lauma samassa isossa ruohotarhassa. Tässä vaiheessa hevosen koulutukseen ei vaikuta se, onko suku koulu- vai estesuuntainen  - kaikki saavat saman peruskoulutuksen ja samat eväät tulevalle uralle.

(C) Marie Ryman
Toinen ratsukko oikealta: Kati & Golden Sam

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti