perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kandi, kisat ja demo

Taas on vierähtänyt tovi sitten viimeisimmän blogikirjoituksen! Uskokaa tai älkää, kandintyön ensimmäinen versio on nyt jätetty opponointia varten ja keskiviikkona on aika kuulla opponenttien mielipiteet tästä teoksesta. Se on tiivistetty 25 sivuun ja lupaan, että saatte kuulla enemmän heti, kun työ on täysin valmis. Tämä on kuitenkin syönyt kaiken vapaa-aikaimme viimeisimpien viikkojen aikana; minä, joka aina aikaisemmin olen arvostanut yhtä "nukkumisaamua" viikossa, olen nyt noussut 05.30 joka aamu kolmen viikon ajan :) Nyt sitä jo automaattisesti herää ennen kuutta - ihanaa että aamut ovat valoisia, paljon helpompi herätä ja kavuta sängystä ylös.

Ei sitä kandintyötä ihan jokaisesta aikaisesta aamusta voi syyttää, lisäksi olen kilpaillut aktiivisesti lähes joka viikonloppu ja aion jatkaa samaa rataa kesälomaan asti. Alex on tehnyt loistavaa tulosta kouluradoilla vaativa C-tasolla. Viime sunnuntaina sijoitumme 64,5%:n tuloksella. Luokka oli samalla ensimmäinen osakilpailu paikallisessa joukkue-kilpailussa ja miun joukkueeni voitti! Tulevana viikonloppuna on luvassa estekilpailut RS Medinan kanssa ja sitä seuraavana viikonloppuna estekilpailut ja lauantaina sekä koulukisat sunnuntaina.


Koulussa on meidän hippologiluokkamme jokaviikkoisten demojen järjestämisestä. Demoja ovat kuuntelemassa ratsastuksenohjaajaopiskelijat. Viime viikolla oli minun ryhmäni vuoro pitää kouluratsastusdemo aiheena irtonaisuus ja työskentely kaarevalla uralla. Puhuimme paljon fyysisestä sekä psyykkisestä rentoudesta, siitä miten esim. etuosakäännökset, pohkeenväistö ja kaarevalla uralla ratsastaminen on irrottavaa ja miksi. Meillä oli kolme hevosta joilla käytännössä näytimme kaiken mistä puhuimme; kolme erilaista hevosta demonstroivat hyvin sitä miten hevonen ensin pitää saada mieleltään rennoksi. Jännittynyt hevonen ei opi mitään ja jännittyksellä ratsastminen ei ole pitkäkestoista. Kuvassa keskellä minä ja Alex.

7 kommenttia:

  1. hei! tarvitseeko hippologiksi opiskeleva omaa hevosta vai saako hän treenata ja kilpailla koulun hevosilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Omaa hevosta ei tarvitse olla. Toisena ja kolmantena kouluvuonna saa kilpailla koulun hienoilla hevosilla ;) Itse kilpailen 120-tasolla koulun estehevosella. Luokkamme taitavin kouluratsastaja kilpailee koulun hevosella tasolla Pyhä Yrjö ja vaativa A.

      Poista
    2. maksaako ratsastaminen erikseen vai saavatko oppilaat ratsastaa ilmaiseksi? entäs tunneilla käyminen?

      Poista
    3. Ei maksa erikseen, ratsastus kuuluu koulutukseen. Ratsastuksen määärä kasvaa mitä pidemmälle koulutus etenee, eli vähän ratsastusta ensimmäisenä kouluvuonna ja enemmän toisena sekä kolmantena. Hevosilla ratsastetaan pääasiassa tunneilla, varsinkin alussa. Kolmantena vuonna voi enemmän vaikuttaa "oman" hevosensa viikon suunnitteluun, ja valita kuinka monta tuntia viikossa haluaa ratsastaa.

      Poista
  2. montako tuntia viikossa ensimmäisenä vuonna ratsastetaan? Olen tällä hetkellä vasta siirtymässä lukioon, mutta on hyvä ottaa asioista etukäteen selvää ennen kun valitsee ruotsin A-kieleksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elma, ja anteeksi että vastaaminen on kestänyt! Ensimmäinen vuosi on jaettu neljään jaksoon; yksi jakso ajetaan (valjakkoajoa), yksi jakso on nuoren hevosen sisäänratsastus ja kaksi jaksoa ratsastusta. 2 jaksoa on siis puoli lukuvuotta. Ratsastusjakson aikana ratsastetaan 5 ratsastustuntia viikossa mutta vain joka toinen viikko, jaat siis hevosesi toisen ratsastajan kanssa.

      Oliko vastaus ymmärrettävä? ;) Kysy ihmeessä lisää jos tulee jotain mieleen!

      Poista
  3. Kiitos oikein paljon vastauksista! minulla onkin vielä koko lukio aikaa miettiä asiaa, mutta tällä hetkellä Hippologiksi opiskelu kiehtoo aika lailla :)

    VastaaPoista