sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Mikä ihmeen hippologi...?

Eräs blogini lukijoista esitti kysymyksen, että mikä hippologi oikein on. Joltain muultakin on saattanut mennä ohi, joten kerrataan!

Hippologikoulutus on Euroopan, ehkäpä koko maailman, ainut yliopistotasoinen hevosalan koulutus. Koulu kestää 3 vuotta ja viimeisenä vuonna suoritetaan kandidaatintutkinto. Ensimmäinen vuosi luetaan Flyingessä etelä-Ruotsissa, toinen vuosi Strömsholmassa Tukholman liepeillä ja viimeiseksi vuodeksi haetaan suuntausta; ratsastuksenopettajat lukevat viimeisen vuoden Strömsholmassa ja ne, jotka erikoistuvat hevosen koulutukseen, lukevat Flyingessä.

Jotta voi hakea koulutukseen täytyy olla suoritettuna lukio. Jos ruotsi ei ole A-kielenä täytyy lisäksi lukea Svenska B, se on ruotsinkielen kurssi jonka voi suorittaa etäopintoina ruotsalaisen aikuislukion kautta. Enää ei tarvita 6 kuukauden työkokemusta kuten ennen, muuta siitä saa hakutilanteessa lisäpisteitä. Hakuvaatimukset täyttävät hakijat kutsutaan päivän mittaiseen pääsykokeeseen. Pääsykokeessa ratsastetaan koulu- ja esteratsastusta, sekä esitetään hevonen maasta käsin.

Kolmen hippologivuoden aikana opiskellaan kaikkea hevosiin liittyen; ruokintaa, jalostusta, fysiologiaa ja anatomiaa, ratsastuksen teoriaa, sairauksia, ensiapua, tallirakentamista jne. Lisäksi ratsastetaan niin koulua kuin esteitä, sisäänratsastetaan yksi nuori ja valmistellaan nelivuotiaita laatuarvosteluun. Lisäksi kokeillaan valjakkoajoa ja kengitystä. Hakutilanteessa on vaadittava ratsastuksentaso helppo B/100 cm. Nyt viimeisenä vuonna loppukokeen taso on 120-130 cm sekä vaativa B kouluratsastuksessa.

Kysyttävää? Kysy rohkeasti niin täydentelen tänne :-)

18 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta, tai just sellasalta kuin halun mutta toi saamarin kieli! Tulispas tosta sellanen kv-linja, englanniks siis!

    ota muuten sanavahvistus pois!

    VastaaPoista
  2. En muuten ole ihan samaa mieltä tuosta että on ainoa yliopistotasoinen hevosalan koulutus, täällä Englannissa on nimittäin useampikin yliopisto, joka tarjoaa Equine Science/Equine Studies -kursseja, jotka sitten johtavat BA tai BSc -tutkintoon hieman kurssista riippuen. Käsittääkseni tarjolla on myös maisteriohjelmiakin, pikaisella googletuksella ainakin Edinburghin yliopisto näyttäis sellaista tarjoavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Ruotsin onkin Euroopan ainut ratsastukseen painottuva yliopistotason hevoskoulutus :)

      Poista
  3. Kiva blogi! Heitin sinulle kiertohaasteen, löytyy osoitteesta riimu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Selailin noita koulutusohjelman sivustoja mutten oikein löytänyt opiskelijoiden asumisesta tietoja. Siis maksaako siellä asuminen ja voiko ottaa koiran mukaan? Minulla on jo yksi korkeakoulututkinto (tradenomi) ja olen opiskellut Ypäjän hevostalouskoulussa (hevosenhoitajalinja), saakohan niistä hyväksilukuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Hyväksilukuja ei saa. Asuminen maksaa ja se järjestetään itse - koiran saa siis ottaa mukaan, koulupäivän aikana ei tosin saa olla oppitunneilla mukana. Asuntoja löytyy helposti koulun lähettyviltä, keskimäärin vuokra on 2500-3500 kruunua kuukaudessa. Koululla ei (valitettavasti) mitään omaa asuntola...

      Poista
  5. Hejsvejs ja kiitos vastauksestasi!

    Taidan laittaa hakemuksen vireille...haitko muuten itse netin kautta vai miten suomalaiset menettelee?

    VastaaPoista
  6. Kiitokset vallan ihanasta blogista. =)

    Olet saanut Liebster -palkinnon. Täältä löytyy lisätietoa http://aittopurontalli.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Lycka till!! Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.antagning.se, lisäksi pitää postittaa yo-todistus mutta netissä on kaikki ohjeet. Ja jos tarvitsee apua hakuasioissa niin lähetä säsköpostia Anna Lenalle; anna-lena.holgersson@slu.se. Tai kysyt multa :)

    VastaaPoista
  8. Hei, blogiasi on kiva lukea ja tuo tutkinto herätti kyllä mielenkiintoni!

    Luin juuri SLU:n sivuilta tuosta 6 kuukauden työkokemuksesta, mutta siis se on aivan varmaa, että sitä ei enää tarvita? Ja siis tuo B-svenskan voi suorittaa Suomessa aikuislukiossa?

    Tsemppiä opiskeluihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva, että kiinnostuit hippologikoulutuksesta. Vaatimus työkokemuksesta on tosiaan otettu pois tänä vuonna. Minä suoritin Svenska B:n Ruotsin aikuislukiossa, en usko että sitä on mahdollista suorittaa Suomen aikuislukion kautta. Toki voi siis käydä kirjoittamassa A-ruotsin mikä tietääkseni riittää, tai sitten voi suorittaa Svenska B:n etäopintoina ruotsalaisen komvuxin kautta.

      Poista
  9. Hei, miten jos on suorittanut Ypäjällä kaksoistutkinnon eli siis ylioppilas- ja hevosenhoitajantutkinnon (hevostalouden perustutkinto) niin onko se hyväksyttävä koulutus vai pitääkö olla ehdottomasti lukion päättötodistus? Toivottavasti kerkeät vastaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla lukion päättötodistus, koska kyseessä on yliopisto :)

      Poista
  10. Moi! Ihana blogi sinulla! Tähtään lukion jälkeen Strömsholmaan islanninhevoslinjalle hippologiksi opiskelemaan. Jos sinulla on aikaa, olisi mukavaa saada s-postiosoitteesi, jotta voisin kysellä tarkemmin kaikenlaisesta kouluun liittyvästä. :) - Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ehdottomasti saa kysellä kaikkea kouluun liittyvä! Laita sähköpostia osoitteeseen kati.ojala@telia.com

      Kram Kati

      Poista
  11. Onko sinne ikärajaa?

    VastaaPoista