tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 kuvina - Katis nyårskarameller

 
 
 
TAMMIKUU
 
Tammikuussa aloitin kahden kuukauden ratsastuskouluharjoittelun Stora Ekebyn ratsastuskoululla. Synttäreitä juhlittiin Tukholmassa, kuvassa Camilla ja minä, molemmat juurikin täyttäneet 23.
 
HELMIKUU

 Helmikuu kului myös harjoittelussa. Sain kunnian tulla haastatelluksi Villivarsan hippologikoulutusta koskevaan artikkeliin.
 
MAALISKUU
 


Maaliskuussa palasin kouluun, opiskelu ja ratsastus jatkui täysillä. Lisäksi maailman paras Bella täytti 12 vuotta, Bella juhlisti synttäreitään koti-Suomessa ;-)
 
 
HUHTIKUU
 

 
Huhtikuussa ratsastin vaativa C:n kouluohjelman tuloksella 63 % ja sain seminaariaineen valmiiksi. Kevättä oli rinnassa, kirjoitin blogiin mm. korsirehun käsittelystä.
 
TOUKOKUU



 Kevät saapui Strömsholmaan! Päätin kisakauden sijoituksella 120 cm:n debyytissä hevosen Arwen kanssa. Koulussa hypättiin maastoesteitä nurmella auringon lämmittäessä :)
 
KESÄKUU
 



Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietettiin koulussa päättäjäisiä, ja niitä seurasi viikon ajan Strömshol-kilpailut. Sain myös stipendin, joka luovutettiin Strömsholman kisakentällä.
 
HEINÄKUU
 


Kesä- ja heinäkuu kuluikin sitten Skånessa heppahommissa. Ratsastamista, kilpailuja, Lisebergin huvipuisto, kahvihetkiä Ninan kanssa - niistä oli heinäkuu tehty.
 
ELOKUU


 Elokuun vietin Suomessa perheen luona, ja kuun lopussa palasin Strömsholmaan. Alex palasi kesälaitumelta, missä oli ollut parantelemassa jalkavammaansa. Kolmas vuosi hippologisessa alkoi.
 
SYYSKUU
 
 Syyskuussa oli koulu täydessä käynnissä. Suoritin ratsastuksenopettajan ammattitutkinnon ja pidimme ratsiopeklinikan ratsastuskoulullamme.
 
LOKAKUU
 
 Sitten tuli syksy! Strömsholmassa pidettiin kansainvälinen konferenssi ratsastuksenopettajille, mm. Ypäjän Hevosopisto oli edustettuna!
 
MARRASKUU
 

Marraskuussa alkoi taas kahden kuukauden ratsastuskouluharjoittelu. Alex alkoi olla jo hyvässä kunnossa jalkavammansa jäljiltä.
 
JOULUKUU
 

Joulukuussa käytiin Globenissa Stockholm Horse Showssa, paleltiin maneesissa ja sitten tulikin jo joulu! Joulun vietin ihanasti perheen luona Suomessa ja uudeksi vuodeksi palasin Strömsholmaan. Ja niin se vuosikin sitten vaihtui...
 
UPEAA UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE HIPPOLOGIBLOGIN LUKIJOILLE! TOIVOTTAVASTI JAKSATTE SEURATA BLOGIA TÄNÄKIN VUONNA.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti