tiistai 14. joulukuuta 2010

Loppurutistus

Tentti aiheena "Foder och Beteende" meni ihan reisille. Vikahan ei tietenkään ole minussa, se oli opettaja joka esitti vääriä kysymyksiä! Miten on mahdollista että ei kysytty käytöshäiriöistä, evoluutiosta tai varsan kehityksest? Näiden erittäin olennaisten asioiden sijaan kysyttiin laumahierarkiasta, eri oppimistyypeistä ja kuuloaistista. Voi jee.

Mä luulen että autolla on tällainen olo silloin kun bensa alkaa loppua... Maanantaina oli Lucian päivä ja meillä lucia-aamiainen koululla. Se tarkoitti 5.15 ylös, klo 6.00 tallivuoro Flyingessä ja 7.00 aamiainen ravintolalla. Kakkosvuoden hippologit olivat kirjoittaneet hauskan jouluevankeliumin ja riisipuuro on tunnestusti suurinta herkkuani heti pipareiden jälkeen, aamiainen oli siis aikaisen herätyksen arvoista.

8.30 olin mukana "kursråd" -paneelissa, siellä on jokaisesta ryhmästä yksi oppilas ja silloin saa antaa rakentavaa palautetta kaikesta. Itse otin esille ryhmätöiden määrän (joulun yli 3 ryhmätyötä - eat me!) ja tuntisuunnitelmien puutteen. Paneeli oli hyvä, onneksi sain olla mukana. Jäi sellainen tunne, että asioihin voi vaikuttaa. Aamupäivän aikana ehdin vielä ratsastaa meidän 2-vuotiaalla joka oli vähän huonolla asenteella. Lounaan jälkeen opiskeltiin vähän tenttiin, nukuttiin tehopäikkärit kerhohuoneen sohvalla ja jäätiin vielä henkiin yhdestä tallivuorosta.

Nyt on edessä joulusiivous, pakkaaminen, Fixin liikuttaminen ja huomenna KATI GOES FINLAND!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti