tiistai 10. joulukuuta 2013

Koulussa

Vieläkään en saa aikaiseksi raporttia Globenista ja Ratsastajagaalasta ja Aulangon Ratsastuskoulun vierailusta...;) Mutta kyllä se tulee! Jos teille tulee mieleen jotain mistä haluaisitte lukea niin kommentoikaa ihmeessä, vaikka paljon tapahtuu koko ajan niin inspiraatio on välillä vähän hukassa.

Tällä hetkellä olen Karlstadissa koulun lähijaksolla. Meillä on aina 3 päivän lähijaksot ja asun Bed&Breakfastissa joka on aivan ihana, sijaitsee reilun kilometrin keskustasta. Vaikka koulussa tehdään 11 tunnin päiviä niin kyllä tämä tuntuu melkein lomalta; makaan mahallani sängyllä, syön McWrappia ja kuuntelen musiikkia. Huomenna saa nukkua kahdeksaan asti, aamiainen on valmiiksi katettu ja lisäksi täällä asuu ihana labradorinnoutaja,. Olen jo aikaisemmin todennut että on mielenkiintoista kokeilla tätä erilaista (eli normaalia...) opiskelijaelämää; koulussa ollaan tavalliset (eli ei talli-) vaatteet päällä ja täällä tapaa ihan uskomattoman paljon inspiroivia ihmisiä!

Eilen meillä oli seminaari aiheena näkemys ihmisestä ja yhteiskunnasta. Puhuimme mm siitä onko ihminen eläin vai ei, onko se ympäristö vai geenit mikä vaikuttaa meihin eniten, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha, ovatko kaikki ihmiset saman arvoisia jne. Valitettavasti en ole pohtinut näitä asioita niin paljoa että mielipiteeni olisivat vedenpitäviä, tuntui että kaikki vähän vuotaa jostain. Aika provosoiva keskustelu kun kaikkilla on niin erilaisia ja vahvoja mielipiteitä.

Tänään olemme istuneet luennolla länsimaisen koulun kehityksestä 1800 luvulta tähän päivään. Iltapäivällä oli uskomattoman inspiroiva 3 tunnin luento erityispedagogiikasta. Kävimme läpi eri diagnoostit ADHD:sta autismiin, opettajamme on ruotsalais-kanadalainen monien vuosien kokemuksella varustettu naishenkilö jolla on antaa esimerkki jokaisesta asiasta josta puhutaan. Luento tuli tarpeeseen, uskon nyt ratsikoulullakin ymmärtäväni monia paremmin.

Päivän viimeinen tunti, kl 17-19.30 oli didaktiikkaa oman aineen kanssa. Meidän porukkamme on "naturbruk" eli maatalous; minä olen ratsuhippologi, lisäksi ryhmässä on yksi ravihippologi, kaksi poikaa metsäalalta ja yksi tyttö aineenaan maanviljely. Porukkamme on aivan ihana!! Nauroin vedet silmissä ja mm. demonstroin miten hevosta voidaan esittää maasta käsin ja Petra sai olla hevonen, kaulaliinani toimi ohjina ;) Pojat kertoivat miten moottorisahan käyttöä opetetaan lukiossa (kuulosti hengenvaaralliselta) ja miten eri metsäkoneiden käyttöä opetetaan. Uskon että voimme oppia toisiltamme vaikka mitä ja ennen kaikkea inspiroimme toisiamme.

Huomenna on vielä yksi koulupäivä ja sitten kotiin. Perjantaina on Lucianpäivä joka on varsin iso juhla ruotsissa. Mm. ratsastuskoulullamme järjestetään vuosittainen lucia-show ja minä vastaan meidän opettajien ohjelmanumerosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti