perjantai 23. elokuuta 2013

Hiawatha - uusi hevosprojekti

Koulun alkuun on enää muutama päivä. Tulen lukemaan opettajaopintoni etäopintoina, mutta 3 kertaa lukuvuoden aikana ollaan lähijaksolla yliopistolla. Maanantaiaamuna aikaisin lähdetään kohti Karlstadia ja keskiviikkona tullana kotiin. Vähän jo jännittää, mutta hyvällä tavalla. Erittäin hektiset 3 vuotta kun on takana, on vaikea totutella tähän "rentoon" arkeen. Kun pidän illat ratsastunteja olen vapaalla koko päivän, mulla on ihan oikeita vapaapäiviä keskellä viikkoa iltaisin kun tulen sisälle ei ole mitään mitä olisi pakko tehdä. Tässähän ihan lihoo ja laiskistuu ;) Mutta kerrankin on hevonen hyvin harjattu, varusteet pesty ja kotona siistiä. Olen myös kuullut että stressitön elämä on hyväksi terveydellä. Totuus kuitenkin on, että joudun lievän paniikin valtaan kun tajuan, että olen tehnyt kaiken mahdollisen ja kello on vasta neljä iltapäivällä.

Vapaa-ajanongelmat todennäköisesti häviävät kun koulu alkaa, ja lisäksi minulla on uusi hevosprojekti:



Hiawatha on 7-vuotias ruuna, joka muutti Strömsholmasta tänne Stora Ekebyn Ratsastuskoululle eilen. Hieno ja hyväsukuinen estehevonen joka ei valitettavasti kestä Strömsholmassa vaadittavaa käyttöä. Nyt se on täällä koeajalla, jotta nähdään soveltuisiko kaveri tuntihevosen hommaan. Tämä on siis minun projektini ainakin seuraavan kuukauden ajan. Hiawatha on todella kiltti, säkäkorkeudeltaan n. 175 cm ja aika raaka - ontumisien takia on ollut vähäisellä käytöllä. Saa nähdä mitä tästä tulee!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti