torstai 6. joulukuuta 2012

Lumikaaos!

Nyt on sitten lunta! Sunnuntaina alkoivat kunnon pakkaset ja maanantaina alkoi tulla lunta. Eilen alkoi myrsky, lunta tuli reilu 20 cm päivän ja illan aikana. Liikenne on tietysti kaaoksessa, teittein auraus kestää ja lisäksi on tappavan kylmä. Mitä tämä tarkoittaa ratsastuskoululla?

Ensinnäkään ei suurin osa hevosista pääse ulos, eivät ne oikeasti halua myrskyssä seistä. Alex tarhaili 3 tuntia aamupäivän aikana ja inhosi jokaista minuuttia, tarhakavereidensa kanssa se seisoi takapuoli tuulta vasten. Hevonen ei palele niin kauan kuin tarjolla on jotain syötävää, mutta eipä myrskyssä paljon heinää voi tarjoilla. Ratsastuskouluponit (ainakin meillä) reagoivat heti kun ensimmäistä kertaa on kunnon pakkaset; ne poukkoilevat ja pukittavat. Sunnuntaina minun tunneillani oli 2 tippumista ja lisäksi sain hypätä yhden B-ponin kyytiin palauttaakseni sen maanpinnalle. Me päästämme ponit ja hevoset pienissä laumoissa maneesiin juoksemaan kun ilman on tällainen. Saavat juosta ja pukitella - jaksavat sitten käyttäytyä illan ratsastustunneilla.

Meidän ratsastuskoulullamme ei ole pakkasrajaa, tunnit pidetään säässä kuin säässä jos tulijoita on. Eilen tunneilla oli keskimäärin 2 hullua ratsastajaa, jotka olivat uhmanneet säätä ja lumimyrskyn läpi raivanneet tiensä tallille. Ja me ratsastuksenopettajat... Pukeutuminen on taitolaji! Itse suosin 2 numeroa liian isoja pitkävartisia talvikenkiä, joihin mahtuu 3 sukan lisäksi foliopohjallinen sekä toinen, patterilämmitteinen pohjallinen. Pitkät kalsarit, ratsastushusut, toppahousut. Alukerrasto, fleecekerrasto, college-paita, fleecetakki ja toppatakki. Kyllä sitä siten tarkenee ;-)

2 kommenttia:

  1. Mitä vaaditaan että pääsee tuonne opiskelemaan? (esim. ikä ja ratsastustaito)

    VastaaPoista
  2. Hei Hanna! Hippologikoulutukseen vaaditaan, että olet käynyt lukion. Lisäksi pitää olla pitkä ruotsi tai vaihtoehtoisesti Svenska B täällä Ruotsissa (itse luin tuon kurssin etäopintoina Ruotsin komvuxissa). Ratsastuksen lähtötaso on helppo B/100cm.

    VastaaPoista