torstai 16. helmikuuta 2012

Kati goes ratsastuskoulu!


Tervehdys kylmästä Strömsholmasta! Brrr, -17 mittarissa tänäkin aamuna. Ja kyllä, tiedän että teillä Suomessa on vielä kylmempi. Mutta mä olen 3 vuoden aikana tottunut Skånen ilmastoon, ja siellä -7 oli lähellä jääkautta.

Kuudes harjoitteluviikko on kohta ohi. Mihin aika oikein häviää? Viime viikonloppuna pidin lapsille teoriatunnin kilpailujen järjestämisestä ja kilpailupäivän kulusta. Teemaan sopien olin pukeutunut omaan kisa-asuuni ja nyt on aika lopettaa se jokapäiväinen fika, muuten ei mene kisatakki enää kiinni kun kesän kisakausi alkaa. Sunnuntaina oli myös aika harjoitteluni projektityölle; klinikka aiheena taivutusväistöt (avo-, sulku- ja vastataivutus sekä sulkutaivutus diagonaalilla). 40 ihmistä saapui paikalle sunnuntai aamupäivänä. 60 minuutin klinikan aikana minä puhui, lähes tauotta, ja kaksi Stora Ekebyn ratsastuksenopettajaa ratsastivat ratsikoulun hevosilla ja demonstroivat.



 Muuten viikko kuluu ratsastustunteja seuratessa, osan tunneista pidän itse ja "oikea" ratsastuksenopettaja antaa palautetta sekä suullisesti että kirjallisesti. Tunneillani on ratsastettu mm. etuosakäännöksia, avoja ja sulkuja, ravipuomeja ja junnut pääsivät ratsastamaan pistejahtia tehtäväradalla. Illalla kun kymmenen aikaan tunnit ovat ohi ja vihdoin saa tulla kotiin sulattelemaan jäätyneitä varpaita huomaa edelleen huutavansa, yhtä kovaa kuin 22x80m maneesissa. Lyhyesti sanottunu, täysi vauhti päällä kun Kati goes ratsastuskoulu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti