sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viikko tapahtumaa täynnä...

Viikko on lievästi sanottuna ollut tapahtumaa täynnä! Vapaa-ajanongelmat ovat historiaa ja huomasin päätyneeni tuttuun (ja turvalliseen?) tilanteeseen; tekemistä on niin paljon että vuorokauden tunnit eivät riitä. Miten se sanonta menikään; mihinkäs kettu karvoistaan pääsisi...;)

Keskiviikkona palasimme yliopistolta. Kotitehtäviä on kasoittain ja kumpikin ymmärsimme, että koulu ei taidakaan olla mikään leikin asia. Toisaalta viimeinen koulupäivä oli varsin inspiroiva, kun saimme touhuta didaktiikan parissa. Olen tavannut paljon uusi ihania ihmisiä - nyt vaan pitäisi aloittaa opiskelu ihan oikeasti. Itsekuri!

Loppuviikon oli maailman paras Nina täällä kylässä. Nina on hippologikaverini joka opiskeli viimeisen vuoden Flyingessä ja aikoo nyt lähteä kokeilemaan siipiään Hollantiin. Nukuttua ei tullut montaakaan tuntia kun puhuttavaa taas riitti. Perjantai-iltana, 4 tunnin yöunien jälkeen, pidin ratsastustunteja.

Lauantaiaamuna aloitin ratsastamalla yhden asiakkaan hevosella ja pitämällä estetuntia. Siitä sitten Strömsholmaan pitämään opastettua kierrosta kurssilaisille. Sitten oman hevosen ratsastus, jonka jälkeen olin juontajana meidän esteklinikalla (siitä myöhemmin lisää). Sen jälkeen pidin estevalmennusta, pesin hevoseni ja pakkasin tavarat hevosautoon...

...ja sunnuntaiaamuna lähdin koulukisoihin. Alex starttasi vain vaativan B:n, ollaan vähän ruosteessa kesälaitumen jäljiltä mutta 61,5 %. Ei yhtään rikkoa, mutta aika tasapaksu suoritus. Illalla pidin taas ratsastustunteja. Ja kun pidin viimeistä tuntia siinä ulkokentällä ilta-auringon laskiessa totesin olevani ihan oikealla alalla :)

3 kommenttia:

  1. Moi! Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi :) Itse aloitin juuri opiskelun Ruotsissa, ja nimenomaan SLU:ssa, mutta eri linjalla kuin sinä. Haluaisin tietää, että miten hyvin osasit ruotsia kun lähdit opiskelemaan? Itsellä on nyt vähän pallo hukassa tämän kielen kanssa, ja luulin osaavani sitä hyvinkin...

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Tosi kiva että olet löytänyt blogini, mitä alaa itse opiskelet? Minä luulin osaavani Ruotsia tänne muuttaessani, olinhan juuri kirjoittanut siitä L:n ylioppilaskirjoituksissa. Mutta totuus oli toinen, puheen ymmärtäminen ja puhekieli oli todella hankalaa alussa ja 8 kuukautta puhuin vain englantia ;) Sitten kun vihdoin uskalsin vaihtaa kielen ruotsiksi niin kyllä se siitä nopeasti, muutamassa kuukaudessa puhuin ihan hyvin. Pitää vain antaa itselleen aikaa ja uskaltaa puhua "väärin", kyllä kaikki ymmärtävät. Nyt olen asunut täällä 5 vuotta ja edelleen opin joka viikko uusia sanoja.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksesta, "mukava" kuulla ettei se ole muillekaan ollut niin kauhean helppoa! :D Eläinsairaanhoitoa (vai mikä lieneekään suomeksi) itse opiskelen.

    VastaaPoista